maanantai 28. lokakuuta 2013

ELÄMÄNILON PUOLESTA - KIRJOITUSSARJA

(Kirjoitin tämän jutun jo viisi vuotta sitten, mutta kun Blogit.fi-sivusto lopetetaan, niin siirrän sen nyt tänne.)

Tämän kirjoitussarjan tarkoituksena on koota aikanaan kirja uudesta moraalisesta ja poliittisesta opista, jolla voimme palauttaa säännösten ja epävarman tulevaisuuden raastamille ihmisille aidon elämänilon. Tarkoituksena on saada aikaan poliittinen liike, joka ryhtyy toimimaan Euroopan Unionin ja oman maamme mieletöntä sääntelyä ja vapaan markkinatalouden tuhovoimia vastaan.

Se saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta todellisuudessa markkinavoimatkin on säädelty direktiiveillä niin, että kaikki pieni joutuu suurten syömäksi. Pelkästään jo Euroopan Unionin maataloustukijärjestelmä on sellainen, ettei Suomen maataloudella ole juuri mitään mahdollisuuksia selvitä siitä. Euroopan Unionissa ei tunnusteta valtapoliittisista syistä Suomen erikoisia oloja, eivätkä meidän poliitikkomme ja virkamiehemme halua nöyristelyssään niitä edes aidosti puolustaa. Suomi maksaa jopa rikkaalle Englannille kuuluvia maksuja.

Aloitan kirjoitussarjan johdatuksella uuteen moraalioppiin. Jatkan sitten itse moraaliopin syventämisestä, elämämme tarpeettoman sääntelyn kritiikillä, viime vuosikymmenien talouspolitiikan analyysillä, vapaan markkinatalouden ja nykyisten tuhoisien valtauskontojen vaikutusten arvioinnilla maapallon kehitykseen ja tulevaisuuteen. Lopuksi kokoan toimintaohjelman, jolla käymme taisteluun mädäntynyttä nykymenoa vastaan.


Uuteen moraaliin

(Kirjoitin tämän jutun jo viisi vuotta sitten, mutta kun Blogit.fi-sivusto lopetetaan, niin siirrän sen nyt tänne.)


Läntisen pallonpuoliskon moraali on kärsinyt lähes täydellisen rappion. Juutalaisuus, kristinusko ja muhamettilaisuus yhdistyneinä vapaaseen markkinatalouteen ovat saaneet aikaan sellaisen ulkokultaisen kaksinaismoraalin, ettei etenkään nuoriso usko siihen enää lainkaan. Kun vanhan moraalin pohja on luhistunut, yhteiskuntaa yritetään pitää pystyssä lisääntyvällä valvonnalla ja lahjonnalla. Maailmansotien opetuksen seurauksena on kehitetty sellainen avustusten verkko, että siihen lähes kaikki lankeavat. Teknologian kehityksen seurauksena ihmisten valvontakeinot lisääntyvät hälyttävässä määrin. Lentokoneella matkustamisesta on jo tullut pelkkää nöyryytystä.

Juutalaisilla, kristityillä ja muhamettilaisilla on yhteinen jumala: Jahve, Jehova tai Allah. Lähi-idän 9 000 vuoden historia osoittaa, että heidän jumalansa on lähinnä sodan jumala. Hänen nimeensä ihmisiä on tapettu satoja miljoonia ja tapetaan edelleenkin. Meillä suomalaisilla ei ollut ennen Jehovan tuloa sodan jumalaa. Nykyaikaiseen luonnonsuojeluun pohjautuen meidän pitäisikin palata kalevalaisiin jumaliimme, etenkin vedenjumala Ahtiin ja metsänjumala Tapioon. Heidän ympärilleen luomme kultin, joka estää saastuttamasta meriä ja tuhoamasta (sade)metsiä. Jos rikomme Heitä vastaan, saamme päällemme jumaliemme vihan vapaan markkinatalouden tuhoisien vaikutusten seurauksena. Meidän on luotava moraalioppimme ja riittimme uudelta pohjalta.

Kristinusko on täysin omaksunut vapaan markkinatalouden ideologian. Se osallistuu kaikkiin markkinatilaisuuksiin ja tarjoaa itseään alennusmyynneissä. Jopa tontteja kaupatessaan seurakunta pyytää niistä kovempaa hintaa kuin kunta. Seurakunta olisi ollut valmis muuttamaan vanhan hautausmaan, jossa lepää muun muassa J.V.Snellmanin kirkkoherraisä, pysäköintipaikoiksi. Vanhan pappilan hienostunut ympäristö muutettiin rahan himossa slummialueeksi, jossa ihmisillä on tuskin pihamaata.

Euroopan Unioni toimii direktiiveillään tarmokkaasti vapaan markkinatalouden hyväksi. USA:n historia osoittaa, ketkä ovat eniten hyötyneet vapaasta markkinataloudesta. Kennedyjen suku rikastui mafian avulla. Myös sionismi Hitlerin Saksaa paettunaan on luonut Uudella Mantereella sellaisen valta-aseman, että Israel käytännössä sanelee USA:n Lähi-idän politiikan. Euroopassa mafia ja sionismi saavat lisää asemaa, kun Euroopan Unioni laatii direktiivejä, jotka yksinomaan hyödyttävät kansainvälistä suurteollisuutta ja pankkipääomaa. Meillä viime vuonna voimaan tullut hankintalaki on näennäisesti tasapuolinen kaikkia yrittäjiä kohtaan. Mutta kaikki, jotka ovat pelanneet monopolipeliä, tietävät, että pääomat rupeavat kasaantumaan Karl Marxin jo 1800-luvun puolivälissä kuvaamalla tavalla.

Ennen vanhaan virkamiehet saivat kilpailuttaa hankintojaan niiden tuottajien kesken, joiden tiedettiin olevan rehellisiä ja heidän tuotteidensa laadukkaita. Nykyinen hankintalaki tekee tämän erittäin hankalaksi ja joka käänteessä odottaa haaste markkinaoikeuteen. Euroopan Unioni edustaa rillumareimarkkinataloutta, josta sain jo lapsuudessani tarpeeksi asuessani markkinatorin laidalla. Virkamiesten täytyy perustella hankintansa äärimmäisen taitavasti, elleivät halua halpaa markkinarihkamaa.

Erityisen halpamaisesti Suomessa on toiminut liikenne- ja viestintäministeriö, joka ei ole mielestäni saanut vuodesta 1995 lähtien yhtään kunnollista lakia tai päätöstä aikaan. Nytkin se valmistelee joukkoliikennelakia, jolla rillumareimarkkinavoimat päästetään valloilleen. Sen seurauksena suurten kaupunkien ulkopuolella sekä joukko- että teleliikenne hiljenee tai hinnat nousevat kymmenkertaisiksi. Voiton keräävät lopulta kansainväliset suuryhtiöt, jotka ovat yhä suuremmassa määrin mafian ja sionismin hallussa. Joka ei usko, että Italian pääministerillä Silvio Berlusconilla kuten Kennedeillä, on mafiakytkentöjä, saa uskoa myös Joulupukkiin. Berlusconihan pyrkii nyt poistamaan korruptiolait, jotka haittaavat hänen toimintaansa.

Suomen poliittinen ja valtiollinen johto presidentti Tarja Halosta lukuun ottamatta, ovat ilmiselvästi korruptoituneita. Nykyinen hallitus ansaitsisi kutsumanimekseen kännykkätrubaduurihallitus siitä syystä, että ministereiden henkilökohtaiset ihmissuhdeasiat tuntuvat tärkeämmiltä kuin yhteiskunnalliset ongelmat. Kaikenlaiset vaalirahoitussekoilut ja kytkennät yritysten hallintoon osoittavat järjestelmämme mädännäisyyden. Politiikassa ei pärjää ilman korruptiorahaa, kuten ei urheilussakaan ilman dopingia. On uuden moraalin aika. Vapaan markkinatalouden ja kilpailun mädännyt moraali on korvattava maapallon suojelun ja ihmiskunnan yhteistyön moraalilla.

Tämän hetken maailmassa ei ole yhtään valtiota, joka täyttäisi uuden moraalin kriteerit. Fidel Castron Kuuba ihmisoikeusrikkomuksistaan huolimatta on ehkä päässyt lähimmäksi. USA otti vuonna 1898 Kuuban haltuunsa ja alisti sen kansan latifundioiden (suurmaatilojen) komentoon. Castro ei ollut alun perin kommunisti, mutta kun hän kansallisti amerikkalaisten ryöstämät latifundiot vuonna 1961, USA julisti Kuuban kauppasaartoon, joka jatkuu yhä. Itse Fidel Castron CIA on yrittänyt murhata 600 kertaa. Siitä nähdään jo, minkä valtion moraali kulkee pohjamudissa. USA:n kaksinaismoraali sallii 18-vuotiaiden lähtevän tappamaan tai tulemaan tapetuksi eri puolille maailmaa. Kotimaassaan heiltä on kielletty oluen juonti aurinkorannalla. Jos satut erehtymään koputtamaan siellä väärälle ovelle, sinut voidaan ampua ja kodinturvajoukot kiittävät ampujaa isänmaallisesta toiminnasta.

Vapaa markkinatalous on napsinut hoiviinsa lähes kaikki entiset niin sanotut reaalisosialismin maat. Säälittävin, mutta taloudellisesti voittava, on Kiina. Siellä tulevat kärjistymään seuraavien 20 vuoden aikana kaikki vapaan markkinatalouden ongelmat. Luonto saastuu yhä enemmän ja maaperä köyhtyy. Tiukasta väestöpolitiikastaan huolimatta maan väestömäärä on niin valtava, että sen ruokkiminen vaatii suuria ponnistuksia. Se on tuonut mukanaan uuden aikapommin, jota ei ole koskaan ennen nähty: 40 miljoonaa poikamiestä ilman naista. Nyt jo ryöstetään lapsia sen takia. Mitä tapahtuu myöhemmin?

Tasapainoinen kehitys on paras vaihtoehto. Se ei voi tapahtua vapaan markkinatalouden avulla, vaan seurauksena on jatkuvia sotia. Tällä hetkellä ihmiskunnan selviäminen edessä olevista vaikeuksista näyttää täysin toivottomalta. Monien suurten uskontojen moraali estää väestönkasvun säätelyn. Se olisi kuitenkin välttämätöntä näköpiirissä olevan tuhon estämiseksi. Näitä uskontoja vastaan on esitettävä uusi moraali, joka perustuu kalevalaisiin jumaliimme ja kansainväliseen yhteistyöhön.




torstai 17. lokakuuta 2013

Uskonnoton valtio

Katsottuani ohjelman Israelin uudet haasteet, jossa haastatellut palestiinalaiset sanoivat, että he tulisivat juutalaisten kanssa toimeen, elleivät sionistit olisi julistaneet Israelia nimenomaan juutalaiseksi valtioksi, päädyin näkemykseen, että kaikissa valtioissa, jotka julistautuvat yhden uskonnon valtioksi, sisäisten ongelmien syy on juuri tämä yhden uskonnon ylivalta.

Kun seuraa esimerkiksi juutalaisen uskonnon synty- ja kehityshistoriaa, niin sionistien pyrkimys juutalaisen valtion perustamiseen tuntuu ymmärrettävällä. Varsinaisesta juutalaisesta uskonnosta ei voida puhua ennen juutalaisten joutumista Babylonian vankeuteen 2 600 vuotta sitten. Nähdäkseni israelilaiset omaksuivat monoteistisen uskonsa Egyptissä farao Ekhnatonin aikana 3 300 vuotta sitten, mutta sen jälkeenkään heidän elämänsä ei poikennut paljon ympäristökansojen elämästä. Jos ajatellaan vaikkapa kuningas Salomonia, hänen elämänsä oli lähes samanlaista kuin esimerkiksi islamilaisen Ibn Saudin, jolla oli lähes sata vaimoa ja useita satoja lapsia.

Vasta Babyloniassa juutalainen uskonto sai nykyisen muotonsa, johon kuuluu luvatun maan käsite ja poikkeuksellisen vahva uskonnollisuus. Se piti itse asiassa Israelin kansan henkisesti koossa ja on pitänyt seuraavat 2 600 vuotta erilaisissa historian myllerryksissä. Sen sijaan on käsittämätöntä, että täysin ulkopuoliset maat ovat ruvenneet pitämään Raamattua Jumalan eli Jahven sanana, vaikka teos palveli alun alkaen juutalaisten identiteetin koossapitämistä. Vanhan testamentin monet ydinosat on suoraan kopioitu ja osin huonosti käännetty sumerilaisesta Gilgameš-eepoksesta.

Lopullisen innoituksensa oman juutalaisvaltion perustamisesta sionistit saivat Natsi-Saksan opetuksessa. Natsithan loivat Saksaan aivan oman ideologiansa, joka perustui suorastaan huuruisiin käsityksiin ”arjalaisen” rodun ylemmyydestä ja kunniakkaasta historiasta. Sionistit ovat soveltaneet sitä sujuvasti omaan oppiinsa, arjalaisten tilalle ovat vain tulleet juutalaiset. Luvatun maan ideologiaan perustuen sionistit ajoivat palestiinalaiset kodeistaan ja veivät heidän maansa. Nyky-Israelissa palestiinalaisten asema on sama kuin juutalaisten Natsi-Saksassa. Heidät on ahdettu ghettoihin, joissa on erittäin vaikeaa hankkia elantonsa. Palestiinalaisia pidätetään ja tapetaan pienimmästäkin syystä.

Itse asiassa Israelin vaaltion kohtalo näyttää olevan sama kuin minkä muun tahansa yliuskonnollisen valtion. Yhä suurempi osa uskovaisista on "oikeaoppisia" juutalaisia, mikä tarkoittaa, ettää heistä tulee yhteiskunnan elättejä. Jo lähes kolmasosa väestöstä on tällaisia hurmosuskovaisia syöttiläitä. Näinhän tilanne oli myös Tiibetissä, minkä vuoksi Kiinan oli helppo valloittaa Tiibet ja alistaa se imperialistisen ryöstön alaiseksi.

Tässä yhteydessä julistan, ettei millään maalla ole oikeutta alistaa muita kansallisuuksia. Se koskee tiibettiläisiä ja uiguureja, mutta ennen kaikkea kurdeja. Kurdistan on epäoikeudenmukaisesti jaettu monen valtion alueelle (Turkki. Iran, Irak ja Syyria). Saa siinä Yhdistyneet Kansakunnat hurskastella kansojen itsemääräämisoikeudella, jos 30-miljoonainen kansa jätetään heitteille!

Haluan laajentaa aiheen käsittelyn yleismaailmalliseksi. Rooman valtakunta oli uskonnollisesti erittäin vapaamielinen, mutta kristityt ovat pitäneet yllä myyttiä kristittyjen vainoista. Todellisuudessa vainot alkoivat vasta, kun kristityt saivat vallan Roomassa, sitten muualla Euroopassa ja lopulta ympäri maailmaa. Kristityt ovat vainonneet kaikkia muita kulttuureja ja pyrkineet hävittämään ne juuriaan myöten.

Ensimmäisiä hävityksen kohteita oli antiikin ajan kuuluisin Aleksandrian kirjasto. Onneksi islamilaiset pystyivät pelastamaan osan sen aarteista. Sitten seurasi runsaan tuhannen vuoden pimeä jakso, jona aikana antiikin aikana kehitetyt tieteet eivät edenneet mihinkään. Joka puolella maailmaa kristityt tuhosivat kaikki kulttuurin aikaansaannokset. Nyt vähitellen on päästy selville esimerkiksi intiaanikulttuurien huomattavista saavutuksista, joita kristittyjen kulttuuri ei vieläkään ole kaikilta osin pystynyt ylittämään. Pidän mayojen 20-järjestelmään perustuvaa laskemista parempana kuin omaamme 10-järjestelmää. Siihen perustuva ajanmittaus on tarkempi kuin omamme.

Suomalaisena suren tietysti sitä, että kristitty Ruotsi valloitti miekalla kalevalaisen Suomen. Kalevalainen Suomi oli erittäin luonnonläheinen, jossa ihmiset kunnioittivat suuresti luontoa ja elivät sopusoinnussa sen kanssa. Myös tasa-arvoajattelu oli jo silloin olemassa. Suomen kielessä ei nimetä asioita maskuliinisiksi, feminiinisiksi tai neutraaleiksi, mikä on tyypillistä indoeurooppalaisille kielille. Sellainen luokittelu johtaa luonnostaan siihen, että ihmisiä ruvetaan arvioimaan sukupuolen tai yhteiskunnallisen aseman mukaan. Äärimmäinen esimerkki tästä on hindu-uskoinen Intia, jonka kastijärjestelmä on itse asiassa islamistista tuontitavaraa khanien ajalta.

Vielä nykyaikana on olemassa lukuisa määrä valtioita, jotka rakentuvat yhden uskonnon pohjalle, mikä oikeuttaa vainoamaan muita. Mutta vallitseeko yhdessäkään yhden määräävän uskonnon maassa yhteiskunnallinen rauha? Missään tapauksessa ei voi, sillä ei kai muun uskoiset halua alistua jonkun huurupäisen uskonnon valta-asemaan. Israelin ohella tällaisia maita ovat Egypti, koko Lähi-itä, suuri osa Afrikkaa, Intian niemimaa ja Kiina. Erityisen törkeää on Kiinan pyrkimys tuhota koko Tiibetin buddhalainen kansa.

Yhteenvetona voidaan todeta, ettei yksikään uskonto koko historian aikana ole saanut ihmisessä aikaan järkevää käyttäytymistä. Se johtuu siitä, että kaikki uskonnot kuvittelevat olevansa oikeassa sellaisilla perusteilla, joita ei voi mitenkään todeksi osoittaa. Vasta tieteellinen humanismi saavutettuaan vähitellen jalansijaa uskontojen keskuudessa, on pystynyt muuttamaan asenteita. Kun siihen vielä yhdistetään kalevalainen kunnioitus luontoa kohtaan, niin ihmiskunnalla on toivoa pelastua.

Puhuttaessa yleismaailmallisista ihmisoikeuksista niihin pitäisi ehdottomasti lisätä, ettei yhdelläkään valtiolla saisi olla virallista valtionuskontoa. Periaatteessa Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on tällainen valtio, mutta käytännössä siellä vallitsee varsin ahdasmielinen ja taantumuksellinen kristinusko. Suomessa toivoisin kyllä, että kalevalainen uskonto syrjäyttäisi vähitellen juutalaisperäisen uskonnon. Siinä ei olisi niinkään oleellista uskominen mihinkään henkiolentoihin, vaan luonnon ja ihmisten vapaan valinnan arvostaminen.

Joissakin islamilaisissa valtioissa (Tunisia, Egypti) on viime aikoina näkynyt lievää pyrkimystä sekularisoida valtionhallinto. Näkemykseni islamista on se, että se edelleen nojaa paimentolaiseen heimokulttuuriin, jossa klaanijohtaja on ehdoton valtias. Sellaiselta pohjalta ei koskaan voi syntyä aitoa demokratiaa. Uskonnolliset ja klaaniedut on painettava taka-alalle, jos mielitään päästä ihmisten tasa-arvoon ja mielipiteenvapauteen.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Rehellisyys maan perii

Väitteeni on, että jokainen yhteiskunta uskonnosta tai ideologiasta riippumatta menettää olemassaolonsa oikeutuksen silloin, kun kansa ei enää usko vallanpitäjien oppiin, vaan rupeaa teeskentelemään säilyttääkseen henkensä, asemansa tai toimeentulonsa. Tämän näin sisältäpäin jo vuosia ennen, kuin venäläistyyppinen sosialismi romahti.

Tällä hetkellä vastaavassa tilanteessa on lukuisia maita. Niitä hallitaan salaisen poliisin voimin, netti- ja puhelinseurannalla ja suoralla pelottelulla. Ei liene yllätys, että myös Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ja Israel ovat tällaisia valtioita. On toki lukuisa määrä muita maita muun muassa Kiina, joka on laittomasti valloittanut Tiibetin ja tuhoaa parhaillaan sen alkuperäistä kansaa. Itse asiassa olisi helpompi luetella ne maat, joissa tätä ei tapahdu.

Ongelman ydin on se, että maapallolla on liikaa ihmisiä. Rottakokeilla on osoitettu, että kun rottapopulaatio kasvaa liian suureksi, niin rotat rupeavat ahdistelemaan toisiaan. Ekologisesti katsottuna maapallo voisi elättää korkeintaan kolme miljardia ihmistä, mutta nyt on jo yli seitsemän miljardia ja määrä kasvaa ainakin yli kymmenen miljardin.

Kysymys ei ole pelkästään ravitsemuksellinen. Otetaanpa esimerkiksi Haiti, jossa tapahtui takavuosina voimakas maanjäristys. Saarenpuolikkaalla asuu yli yhdeksän miljoonaa ihmistä, vaikka se ekologisesti kestäisi vain kymmenesosan siitä. Valtavasta ylikansoituksesta johtuen väestö käyttäytyy kuin rottalauma: kukaan ei ole turvassa. Siksi pelastusoperaatiot eivät onnistuneet niin kuin oli suunniteltu.

Pohjois-Amerikan Yhdysvallat eli USA on jo valmistautunut tähän rottasotaan. Siellä latino- ja afro-amerikkalaiset väestöt lisääntyvät nopeammin kuin eurooppalaiset. Siksi USA:sta on jo muodostunut George Orwellin Isoveli Valvoo -maailma, jossa valtiovalta pyrkii seuraamaan kaikkea medialiikennettä. Kalpeanaamoille on käymässä kalpaten.

Samaa tapahtuu ympäri maailmaa. Arabimaat, Venäjä ja Kiina ovat samassa liemessä. Näissä kaikissa valvotaan tarkasti kansalaisten tekemisiä. Siksi juuri Venäjä ja Kiina puolustavat Bašar al-Assadin hallintoa Syyriassa, koska itse pelkäävät samaa kohtaloa. Perässä on tulossa lukuisa määrä muita maita. Mainitsen vielä erikseen Israelin, jossa hallitsee natsismiin verrattava sionistinen valtioterrori palestiinalaisia kohtaan. Erityisesti minua surettaa kurdikansan kohtalo. Heitä on lähes 30 miljoonaa, mutta ei ole omaa valtiota.

Miten sitten saavutetaan yhteiskuntarauha? Se on saavutettavissa vain siten, että valtionhallinnolla on kansalaisten täysi luottamus. Parhaimmissakin demokratioissa luottamukseen vaikuttaa taloudellinen eriarvoisuus. Köyhillä ei ole samaa mahdollisuutta päätösvaltaan kuin rikkailla. Aito yhteiskunnallinen sopusointu on saavutettavissa vain tasavertaisuudella ja rehellisyydellä.


perjantai 6. syyskuuta 2013

Ruotsalaisen siirtomaaherruuden lopettaminen eli Itämeren parturista Länsimeren hiuksuriksi

Suomen ja viron kielet rupesivat erottautumaan toisistaan noin tuhat vuotta sitten. Viron ääntäminen muistuttaa eniten Varsinais-Suomen murteita sanantypistyksineen, mutta sanojen taivutus itämurteita leveine diftongeineen. Kielten eroihin on sen jälkeen vaikuttanut eniten se, että suomi joutui ruotsin kielen vaikutukseen, mutta viro saksan ja myöhemmin venäjän kielen vaikutukseen. Nykyinen viron kielen oikeinkirjoitus vaikuttaa saksan ohella paljolti venäjän kielen translitteraatiolta, jossa viron õ korvaa venäjän ы:n.

Nyt sekä Suomi että Viro ovat vapautuneet siirtomaaherruudesta, mutta niiden jäljet näkyvät molemmissa kielissä. Suomessa Ruotsin siirtomaaherruuden jäljet näkyvät vielä myös ruotsin kielen ylivahvassa asemassa. Kun Suomesta tuli vuoden 1809 jälkeen Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta, kesti vielä lähes 60 vuotta, ennen kuin ensimmäiset vaiheet itsenäisen valtion suuntaan saatiin. Niihin kuuluvat suomen kielen virallinen asema, kansakoululaitos, kunnallishallinto ja oma raha markka.

Sen jälkeen käytiinkin vielä toiset 60 vuotta taistelua demokraattiseen valtioon siirtymiseen, missä poistettiin aateliston valta, saavutettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ensimmäisenä Euroopassa ja toisena koko maailmassa ja lopulta kumottiin torpparilaitos kansalaissodan jälkeen.

Nyt olisi kolmannen muutoksen aika. Ruotsin kielellä on Suomessa edelleen suhteeton valta, mikä näkyy kaikessa. Se johtuu paljolti siitä, että ruotsalaisten siirtomaaherrojen jälkeläisillä on vieläkin suuri valta Suomen talouselämässä. Ruotsi on edelleen toinen virallinen kieli Suomessa, vaikka suomella ei ole samaa asemaa Ruotsissa. Kuitenkin väestöön suhteutettuna Ruotsissa on enemmän suomenkielisiä kuin Suomessa ruotsinkielisiä. Omalla paikkakunnallani ruotsi on vasta viidentenä suomen, venäjän, englannin, viron ja saamen jälkeen.

Pohjois-Ruotsi eli Norrbotten on säälittävä tapaus, miten siellä kävi suomen kielelle vuoden 1809 jälkeen, johon asti se oli samanlainen maakunta kuin Suomi Ruotsin valtakunnassa. Fasismin aikaan suomen kielen puhuminenkin kiellettiin kouluissa opettamisesta puhumattakaan ja niin kieli kutistui ”meänkielen” sekakieleksi. Samassa asemassa olisi nyt Suomessakin suomen kieli, jos oltaisiin edelleen Ruotsin vallan alla.

Viron kieli kehittyi saksalaisen ja myöhemmin venäläisen vaikutuksen alla toiseen suuntaan. Jos katsoo tilannetta kantasuomen näkökulmasta, niin suomen kieli on säästynyt pahoilta svetisismeiltä eli köykäisen ruotsin kielen rakenteilta, mutta viroa ovat germanistiset rakenteet runnelleet ikävävästi. Ilmaisut, jotka saksassa ja ruotsissa vaikuttavat käyttökelpoisilta, muuttuvat naurettaviksi kantasuomalaisissa kielissä.

Esimerkiksi 'pukeutua' on 'ennast riidesse panna' (= ”itsensä vaatteisiin panna” < sich anziehen) ja 'näyttää jltakin' on 'välja näha' (= ”ulos nähdä” < aussehen). Sitten on vielä saksaa matkivia sanoja, jotka ovat varmaan virolaisillekin hankalia, esim. 'klassitsistlik' = 'klassinen', jossa pääte -lik tulee saksan -lich:stä, vaikkei sitä tässä yhteydessä saksassa käytetäkään.

Toisaalta virossa on nokkelasti käytetty kantasuomen mahdollisuuksia tilanteissa, joissa suomessa käytetään kömpelömpiä ilmauksia. Meille ei tuota vaikeuksia ymmärtää, mitä sanat suvi – suvila – suvitaja tarkoittavat, vaikka meillä on sanat kesä – kesämökki – kesälomailija. Mutta näppärimpiä sanoja virossa on 'juuksur', jonka pitäisi olla suomeksi 'hiuksuri'. Meille on sen sijaan tullut siirtomaavallan kautta kömpelö sanahirviö 'parturi-kampaamo'. Siellähän ei juuri keneltäkään ajeta partaa eikä naiset mene pelkästään hiuksiaan kampauttamaan. Ehdotankin, että suomessa otetaan käyttöön sana 'hiuksuri'. Se liike, joka ensimmäisenä ottaa tämän sanan käyttöön, saa minusta uskollisen tukijan.

Ilmansuunnat ja niihin liittyvät maantieteelliset paikannimet vaihtelevat suomessa ja virossa. Ilmansuunnissa etelä ja lounas ovat vaihtaneet paikkaa suomessa ja virossa. Jos lounaalla tarkoitetaan keskipäivällä syötävää ateriaa, niin viron kieli on oikeassa. Sama koskee Itämerta, joka viroksi on aivan oikein Länsimeri, koska se on maan länsipuolella. Niin sen pitäisi olla Suomessakin, koska meri ei missään nimessä ole Suomen itäpuolella. Tässäkin näkyy Ruotsin siirtomaaherruus. Siksi ehdotankin Itämeren nimen muuttamista Länsimereksi. On sentään joku tolkku ollut, kun Österbottenia ei ole käännetty suomeksi Itäpohjanmaaksi. Kuitenkin Vaasan ruotsinkielinen rannikkoseutu komeilee nimellä Österbotten, joka nykyään on suomennettu Pohjanmaaksi. Perinteinen Pohjanmaa sisältää nykyiset maakunnat Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa.

Suomen kielen puhdistamista ruotsin vaikutuksista tärkeämpi asia on kuitenkin se, että Suomessa olisi vain yksi virallinen kieli eli suomi, kuten Ruotsissa on ruotsi. Se tarkoittaa sitä, että virkamiehiltä poistuu ruotsin kielen pakollinen tutkinto. Mutta kuten Ruotsissa on, paikallisesti muunkielisillä asukkailla, jos heitä on enemmistö tai merkittävä määrä, palveluja tulisi tarjota myös heidän äidinkielellään. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että pohjoisessa tarjotaan palveluja saamen kielellä, länsi- ja etelärannikolla ruotsin kielellä ja itärajan kunnissa venäjän kielellä.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Pike River Blues

PIKE RIVER BLUES

Ain't nothing like the Pike River
Ain't nothing like the Pike River
It starts on the marshland of Kainuu
People paddle along it in a canoe

It has rapids very furious
It has rapids very furious
Still people paddle along it in a canoe
Starting from the marshland of Kainuu

But the Pike River ain't bad
But the Pike River ain't bad
Thousands of years the Pike River
Could living for the people deliver

In the beginning of the fast-flowing flood
In the beginning of the fast-flowing flood
Came first hunters and fishermen
Much later yeomen and woodmen

But the times were not peaceful
But the times were not peaceful
Sometimes came Russian robbers
Sometimes even liquor peddlers

Well, in the modern times
Well, in the modern times
The river gradually became sad
'cause of people thinking mad

Today the Pike River has hope again
Today the Pike River has hope again
People on the River are thinking
Pollution should again be sinking

Ain't nothing like the Pike River
Ain't nothing like the Pike River
It starts on the marshland of Kainuu
People paddle along it in a canoe.

https://www.youtube.com/watch?v=VFMQWui5PQY


En ole koskaan kuullut tästä porukasta. Oma ryhmämme oli (Muddy) Pike Band.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Helsinki – Suomi-neidon peräaukko (foramen rectum)

Kartalta katsottuna Suomi näyttää naiselta, joka katsoo ja viittaa länteen. Siksi Suomea kutsutaankin Suomi-neidoksi. Aikaisemmin neidolla oli myös toinen käsi ja pulleampi takapuoli, mutta ne Stalin amputoi viime sodan seurauksena.

Siitä seurasi se, että Suomi-neidon peräaukko tulehtui pahasti aina paksusuolta (intestinum crassum) myöten. Se alkaa Tampereelta ja peräaukko leviää Helsingin alueella. Kuten ihmisruumiissakin, niin myös Suomi-neidossa, valtaosa DNA-elämästä sijoittuu suolistoon. Pääkaupunkiseudulta kuuluu paljon peräpään pörinää, muttei tapahdu juuri mitään – siis vain ilmavaivoja.

Suomessa onkin maailman ainoa monipuolueinen peräaukkohallitus, joka on julistanut ohjelmakseen, ettei täällä saa tapahtua mitään. Kielletyiksi on julistettu tupakointi, alkoholin käyttö, seksi, rasvojen  ja makean käyttö, autoilu, terveyspalvelujen käyttö ja kaikki muukin, mikä aiheuttaa mahdollisesti kuluja. Suomi on julistettu vapaaksi keskitysleirivartijoiden luvatuksi maaksi, mikä näkyy erityisesti lentokenttäasemilla.

Onpa taas ollut hupaisaa seurata ns. korkean tason talousasiantuntijoiden lausuntoja taloustilanteesta ja sen hoidosta. Olen entistä vakuuttuneempi, että heillä on puoleksi aivojen täytteenä peräsuolen tuotetta. Olen itse koulutukseltani taloustieteilijä ja olen surukseni joutunut seuraamaan, miten aikanaan Mauno Koiviston, Raul Kullbergin ja Erkki Liikasen kovan markan politiikka tuhosi Suomen talouselämää. Siinä kisassa minä hävisin veikassa  vain kossupullon, mutta Suomen kansantalous miljardeja.

Suomi-neidon sukupuolielimet (vagina) sijaitsevat saman mielikuvan mukaan Turussa. Suomi-neito olikin pitkään nalkissa Ruotsi-börjen kanssa, mutta pääsi irrottautumaan siitä Rusi-karhun avulla. Neito oli kuitenkin tottunut edellisen kumppanin kanssa niin pitkään yhdyntään, että kaipasi sen jälkeen uusia vuodekumppaneita. Ja niitähän on riittänyt. Siitä kehittyi kuitenkin valitettava sukupuolitauti Turun tauti (syphilis aboensis).

Turun tautiin kuuluvat Hyvä Veli -verkostot, joita ylläpidetään mm. vapaamuurareiden loošeissa. Niillä autetaan veljiä kaavoitus- ja rakennuslupa-asioissa, vaalirahoituksessa ja tarvittaessa korruptiosyytteistä pelastamisessa. Toki hyvävelisuhteita on ympäri maata, mutta Turku on erityisen kuuluisa.

Miten olisi Suomi-neidon käynyt, jos historia olisi mennyt toisin. Näsäviisas entinen pääministeri totesi äsken, että jos aikoinaan Rusi-karhu olisi napannut Suomi-neidon, täällä elettäisiin kuin Siperian takamailla. Mutta näsäviisas kun on, jätti kertomatta, miten Suomi-neidolle olisi käynyt, jos Suomi-neitoa ei olisikaan riistetty Ruotsi-börjeltä vuonna 1809, vaan se olisi edelleen vain itäinen maakunta. Rusi-karhun kainalossa Suomi-neito sai varttua aikuiseksi autonomisena suuriruhtinaskuntana.

Minä voin elävästi kuvitella sen, miten Suomi-neidolle olisi käynyt, jos yhteiselo Ruotsi-börjen kanssa olisi jatkunut tähän päivään saakka. Vuoteen 1809 asti Pohjois-Ruotsi Kalixjokea myöten oli suomalaisten ja lappalaisten asuttamaa aluetta. Tänäkin päivänä Ruotsissa asuu kaksi kertaa niin paljon suomenkielisiä kuin ruotsinkielisiä Suomessa. Ruotsi ei kuitenkaan ole kaksikielinen maa niin kuin Suomi.

Pitkään Ruotsissa yritettiin vaientaa koko suomen kieli. Pahimpana natsiaikana 1930-40-luvuilla suomen kielen puhuminen kiellettiin kouluissa. Suomen kieli surkastui Pohjois-Ruotsissa sekakieleksi ”meän kieli”. Pohjois-Ruotsi on lähes tyhjäksi autioitunut muutamaa taajamaa lukuun ottamatta.

Niin olisi käynyt Suomi-neidollekin, jos olisi jäänyt pysyvästi Ruotsin yhteyteen. Ruotsi olisi ainoa virallinen ja myös opetuskieli. Suomi olisi surkastunut ”meän kieleksi”, jota käytettäisiin humoristisissa pakinoissa. Mutta ei olisi Ahvenanmaallakaan mitään erityisasemaa. Ahvenanmaa on meille muille Helsinki-peräaukon alistamille maakunnille esimerkki siitä, mihin voidaan päästä, kun Helsingin tunkkainen löyhkä ei meitä enää ahdistaisi.


Helsinki ei olisi ilman pääkaupunkistatusta mikään turvonnut peräaukko, vaan Kotkan tai Porin tapainen satama- ja teollisuuskaupunki. Suomi-neidon vagina Turku sen sijaan olisi paisunut valtavasti, missä nykyiset Helsingin häntäheikit hääräisivät. Pohjois- ja Itä-Suomi olisivat paljon enemmän tyhjiin kaluttuja kuin nykyisin. Sitäkö entinen pääministeri – Kuopion kasvatti – todella haluaisi?