keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Iso-Britannian uho ja tuho

Nyt on hyvä muistaa se, miten britit ovat viimeisten 400 vuoden aikana rikastuneet muiden kustannuksella. Intia oli vielä 1700-luvulla maailman rikkain valtio. Nyt se kuuluu köyhimpiin. Iso-Britannian riistokapitalismi sai sen aikaan, kuten myös Kiinan talouden alamäen 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Palautankin tässä mieleen vuonna 1997 Lontoossa irlantilaisen lakimiehen ja walesilaisen antikvariaattikauppiaan/klassisen muusikon kanssa käymieni keskustelujen oleellisen sisällön, mikä nytkin näyttää hämmästyttävän hyvin pitävän paikkansa. Englantilaiset menetettyään entisen loistavan asemansa maailmalla eivät nyt oikein tiedä sitä, mitä he ovat tänään.

EU:lle ja Suomelle oppitunti

Olen paasannut jo vuosikausia siitä, miten ylimielinen, oikeistoporvarien hallitsema Brysselin johto ajaa yksipuolisesti kansainvälisen keinottelu- ja riistopääoman etua jäsenmaiden kansojen etua vastaan. Nyt tälle sanelupolitiikalle tuli ainakin väliaikainen pysähdys, kun Englannin ja Walesin kansat vastustivat tätä komentoa äänestämällä EU:sta eroamisen puolesta. 

Ymmärrän hyvin, mikseivät Skotlanti ja Pohjois-Irlanti halunneet samaa. Skotlanti on mukana kaikissa pohjoismaisissa hankkeissa ja on hyötynyt Euroopan Unionin tuista. Olen itsekin istunut heidän kanssaan samoissa neuvotteluissa.

Iso-Britannia siis eroaa nyt Euroopan Unionista. Olen lukuisissa jutuissani arvostellut raskaasti Suomen valtionhallintoa kansaa vastaan käymästä kuritustoiminnasta. Sillä on vuosisataiset perinteet Ruotsin ja Venäjän siirtomaavallan alla. Uusin asiaa valaiseva kirjoitus oli Suomen Kuvalehdessä 8/2016 valtiovarainministeriön toiminnasta.

Aikoinaan väitöskirjaani valmistellessani (joka ei minusta riippumattomista tekijöistä johtuen valmistunut) perehdyin perusteellisesti valtiovarainministeriön KESSU-ohjelmaan. Senhän sisältämät reunaehdot pyyhkäistiin yli jo seuraavassa taloustaantumassa 1970-luvun lopulla. Nyt ministeriöllä on kansainvälisiin lähteisiin perustuvia "kestävän rahoitusvajeen" laskelmia, joita Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset käyttivät politiikassaan. Taloustieteilijät ovat osoittaneet ne yhtä huteriksi kuin KESSU-laskelmat taannoin.

Nimitän näitä vieraan agentin voimia Suomen valtionhallinnossa bobrikovilaisiksi virkamiehiksi, joiden tehtävänä on siis nöyryyttää Suomen kansaa. Pahimpiin kuuluvan maanmittauslaitoksen kanssa kävin vuoden taistelun, ennen kuin lähes 40 virkamiesvuoden kokemuksella voitin 60 vuotta vanhan lainhuudatusjutun. Vasta oli uutinen, että jakamattomia maaomaisuuksia on aina 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Mikä jarru sekin on järkevälle maankäytölle!

Jos Euroopan Unioni ja Suomen valtio haluavat edustaa kansaa, niin taantumuksellinen keinottelukapitalismia tukeva byrokratia on lakkautettava. Suomessakin on noin 45 000 EU:n ja Suomen bobrikovilaisen hallinnon määräystä, jotka ennen kaikkea tukahduttavat pienyrittäjyyttä. Kansainväliseen kilpailukykyyn vertaamisen taustalla onkin usein suomalainen byrokratia, eivätkä työläisten liian suuret palkat.

Olen huolestunut jopa suomalaisten meppien eli Brysselin parlamenttiedustajien riippumattomuudesta. Yllä lepää vahva korruption epäily. Olisi jo viimeinen aika lopettaa Ranskan vaatima, satoja miljoonia maksava ralli Brysselin ja Strasbourgin välillä. 

Erityisen vakava asia on se, jos EU hyväksyy TTIP-sopimuksen USA:n kanssa. Sellainen sopimushan on jo voimassa lukuisien Tyynenmeren alueen valtioiden kanssa. Se on merkinnyt mm. sitä, että usalainen maatalousjätti Monsanto pääsee sanelemaan sen, että sen geenimuunnellut (GTO) tuotteet tulevat laillisiksi. Sehän ei vielä riitä, vaan tämä jätti käy hyökkäykseen muuta maataloustuotantoa vastaan lakimiesarmeijansa kanssa. Sama tulee koskemaan myös mm. lääketuotantoa. Jo EU:n puitteissa on havaittu se, miten suuryritykset hyötyvät pienyritysten kustannuksella. Sama vain pahenee USA:n kanssa tehtävän sopimuksen myötä.

Jos Euroopan Unioni hyväksyyy TTIP-sopimuksen USA:n kanssa, liityn välittömästi niihin, jotka vaativat Suomen eroa Euroopan Unionista. Pidän jonkunlaisena korruption ilmentymänä sitäkin, että oma MEP-edustajani on ruvennut liputtamaan NATOn puolesta. NATO on minun mielestäni amerikkalaisen imperialismin rakennelma muulla tavoin ajattelevaa maailmaa vastaan eli länsimaisen riistokapitalismin väline vahvistaa omaa asemaansa.




Juhannus kuin joulu

Olipa kerrankin juhannusaattona mukavaa säpinää, kun vaihdoin reissaamisen kotona olemiseen perheen piirissä. Meitä oli viisi aikuista, vauva ja kolme koiraa. Savustin lohta ja grillasin lampaan kylkipaloja ja erilaisia vihanneksia. Morsiameni hääräsi keittiössä leipomisen, salaattien ja kattauksen parissa. Yllätysvieraamme totesikin: "On kuin olisi joulu!"



torstai 16. kesäkuuta 2016

Suomen sopulit USA:n strategiassa

Onhan se jo vuosia nähty, millainen sopulilauma Suomen kyvytön poliittinen johto on EU:n ja USA:n poliittisten pelureiden edessä. Joku samanikäinen jo totesikin, ettei nykyistä Suomea uskoisi samaksi maaksi, jossa sodan jälkeen synnyin. 

Venäjän vastaiset pakotteet olivat alusta lähtien paha virhe, josta etenkin Suomi on kärsinyt, mutta myös koko Itä-Eurooppa. Sehän sopii USA:lle, joka haluaa hallintaansa koko Euroopan Venäjää vastaan.

Samaan USA:n ylivaltaan Euroopassa tähtää myös valmisteilla oleva TTIP-kauppasopimus, jolla USA saa haltuunsa täydellisen saneluvallan kaupankäynnissä. Suomessa käydyt NATO-harjoitukset tukevat samaa päämäärää.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Taivastelun aiheita

On siinä ollut taas Suomen absolutisteilla taivastelemista, kuinka kansa rappeutuu, kun saa kaupasta 5,5 prosentin alkoholijuomia. Taivastelisivat yhtä paljon sitä, kun kansantalous rappeutuu sen vuoksi, että keinottelijat vievät  vähintäänkin vastaavan prosenttimäärän suuruiset voitot veroparatiiseihin.

Illan mietelmä 15062016

Suomen nykyhallituksesta nähdään, etteivät järki ja rahanahneus pysy samassa päässä.

Pankkivangit

MOT-ohjelmassa tuli maanantaina 13.6.2016 pari kuvausta siitä, miten Suomen oikeuslaitos on päätöksillään hyväksynyt pankkien toimeen paneman yrittäjien omaisuuden ryöstön. On ihmeellistä, jos kukaan uskaltaa enää ruveta yrittämään pankkien lainojen turvin, kun ne voidaan "laillisesti" pistää perintään milloin tahansa.