maanantai 15. elokuuta 2016

Vesi elämän ylläpitäjänä

Vesi elämän ylläpitäjänä

Omahyväisyydessään nykyihminen on tehnyt kolme arviointivirhettä. Ensiksikin se on nimennyt asuinplaneettamme Maaksi, vaikka sen pitäisi olla Vesi, sillä Maapallon pinta-alasta 70 % on veden peittämää.

Toiseksi ihminen ei rajoita lisääntymistään, vaan kuvittelee kykenevänsä tuottamaan tieteen avulla ravintoa kasvavalle väestölleen. Enpä ole juuri typerämpää kirjoitusta nähnyt kuin Helsingin Sanomissa muutama päivä sitten. Siinä homo sapiensin kehityskykyyn uskova kirjoitti, että ihmiskunta selviää hyvin väestönkasvusta aina 11 miljardiin ihmiseen asti. Minä olenkin nimennyt homo sapiensin uudelleen homo parasitusiksi, koska ihminen ryövää koko ajan elintilaa muulta luonnolta.

Kolmanneksi elämä alkoi vedestä jo 3,8 miljardia vuotta sitten ja jatkui ainoastaan siellä seuraavat 3,3 miljardia vuotta. Vaivaiset puoli miljardia vuotta elämä on horjuen yrittänyt saada elintilaa maasta. Se ei olisi koskaan onnistunut ilman elämää vedessä.

Tässä onkin nykyihmisen heikko kohta, joka jo lähitulevaisuudessa nujertaa "homo sapiensin". Nyt on jo pulaa makeasta vedestä, mutta senhän homo sapiens selvittää helposti, kunhan energiaa sen luomiseen on tarpeeksi.

Elämän alku oli meressä ja niin on sen kuolemakin. Meressä on käynnissä sellainen prosessi, jota "homo sapiens" ei ole vielä poliittisella tasolla oivaltanut. Ilmaston lämpenemisen myötä jäätiköt sulavat ja meren pinta nousee jopa kuusi - tai olkoon vaikkapa kaksikymmentä metriä. Se ei ole asian ydin.

Hiilidioksidin ja metaanin vuoksi merivesi happamoituu ja sen kylläisyys eliöiden tarvitseman kalsifikaation takia laskee jo muutamassa vuosikymmenessä sille tasolle, etteivät merien kalkkikuorta tarvitsevat eläimet pysty enää elämään. Epähuomiossa "homo sapiens" on jättänyt tämän huomioon ottamatta ja jatkaa vain vapaan markkinatalouden iloittelua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Pahin on jo tapahtunut. Meret ovat jo kuolemassa. Vuosisadan loppuun mennessä "homo sapiens" on omillaan, ellei pysty pysäyttämään merten kuolemaa. Tällä hetkellä ratkaisua ei ole vielä olemassa.

Hölmöä tappamista

Minusta on hölmöä, kun valtakunnan tv-lähetyksissä varoitetaan karhun ilmestymisestä jollekin asuinalueelle jossakin Huitsinnevadassa. Kävisivät vain ammattilaiset kaikessa hiljaisuudessa pyydystämässä sen ja viemässä sen loitommalle asutuksesta. Nyt nämä pyssysankarit käyvät tappamassa sen! Mikä sivistysvaltio se on, joka turhaan tappaa asukkaitaan?

Isokallion isottelua

Jokohan Isokallion olisi aika lopettaa tyhjänpäiväinen isottelunsa? Hän oli vastuupaikalla Nokian alasajossa ja sai potkut. Syyttäessään poliitikkoja yhteisten verovarojen (väärin)käytöstä hän unohtaa sen, että Nokiakin käytti ja käyttää meidän kansalaisten varoja, emmekä voi reagoida siihen, ennen kuin se on jo liian myöhäistä.
Politiikan teko on terhakasta touhua noususuhdanteiden aikana, mutta hikisempää hommaa matalasuhdanteiden vallitessa. Onhan se mukavampi jakaa kannattajille muiden ihmisten rahaa, kuin olla jakamatta. Tämä onkin tärkeä opetus. Poliitikot…
blogit.iltalehti.fi|Henkilöltä Kolumnisti

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Illan ajatelma 14.8.2016.

Illan ajatelma 14.8.2016.

Älä anna ikinä periksi, ennen kuin olet saavuttanut elämäsi unelman.

Kun sen on saavuttanut, ei kannata haikailla menneitä eikä haaveilla tulevaisuudesta, vaan keskittyä nykyhetkeen.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Ikimuistoinen kesäloma

Ikimuistoinen kesäloma
Tänä kesänä lomareissusta muodostui niin ikimuistoinen, ettenpä ole vastaavaa viettänyt kuin joskus lähes 30 vuotta sitten Kainuun erämaajärvillä. Nyt matkan varrella oli säpinää välillä paljon enemmän, mutta vastapainona myös luonnonrauhaa. Sokerina pohjalla oli se, että vietin Saimaan yksinäisellä saarella viikon ainoana miehenä kolmen viehättävän naisen ja herttaisen koiran seurassa.

Aluksi ajoimme Vaasaan ja sitten Uudenkaupungin saaristoon (1. kuva). Sitten jatkoimme Vehmaalle ja Mustion Linnaan. Vietimme sen jälkeen muutaman päivän Helsingissä katsoen mm. Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperan
2016. Lukuisten taidenäyttelyiden jälkeen pääsimme ihanan naisseurani kanssa yksinäiselle saarelle, jossa ei ollut ketään muita.

Siellä kiersimme uiden saaren ympäri (vesivyö päällä) välillä sadekuurossa ja veneiden aallokossa. Enpä ole ennen suorittanut moista vesiurheilu-urakkaa, mihin kerrallaan meni parisen tuntia. Sen jälkeen minulla oli onnellinen olo. Kuva vesialueesta, tyttärien laittamasta ruuasta ja Pentti Saarikosken haudasta Valamossa.










perjantai 5. elokuuta 2016

Sipilän hallituksen politiikan maksajat

Koko Sipilän hallituksen oikeistolainen touhu tähtää siihen, että Suomessa kaikki julkiset palvelut ajetaan alas ja jaetaan kansainväliselle keinottelupääomalle. Tästä hyötyy vain Helsingin seutu ja muu Suomi jää maksajan osaan.

Kansainvälinen ystävyys

Uskon kansainväliseen ystävyyteen, vaikka Suomessakin riittää pikkuporvarillisia, omahyväisiä rehentelijöitä, jotka eivät näe nenäänsä pitemmälle, mistä oikein kansainväliset konfliktit johtuvat.

Sain kutsun Berliiniin 40 vuoden ajan tuntemani 78 vuoden iässä kuolleen intialaisen Kalyanin hautajaisiin. Hän oli sydämellisimpiä ihmisiä, jonka koskaan olen tuntenut. Tunnen aitoa surua hänen poissamenonsa vuoksi. Hän oli kotoisin Kalkutasta ja hänen tuhkansa viedään Gangesiin