Normaaliin kellonaikaan
Normaali kellonaika on silloin, kun aurinko on eteläisimmässä kohdassa kellon ollessa tasan 12.Erinäisiä hyötyjä tavoiteltaessa tästä säännöstä on poikettu. Kapitalistinen markkinatalous on mennyt vielä pitemmälle. Taloudellista hyötyä on kuviteltu saatavan siirtämällä kelloa erikseen kesäaikaan eli tuntia aikaisempaan.
Suomessa on jo pitkään puhuttu siitä, että koululaiset ja työntekijät ovat päivällä liian väsyneitä. Usein puhutaan kevätväsymyksestä. Olisikohan kellon ajan siirrolla asiassa jotakin merkitystä? Kun normaaliaikaan mennään kouluun ja työhön kahdeksaksi, niin kesäaikaan mennäänkin jo seitsemäksi ja herätään ennen kuutta normaaliaikaan verrattuna.
Omalta osaltani työssä ollessani jouduin sopeutumaan kesäaikaan. Mutta nyt eläkkeellä ollessani huomaan, että noudatan normaaliaikaa ympäri vuoden. Kesäaika merkitsee elämässäni sitä, etten ennen yhdeksää tai kymmentä ehdi tehdä juuri mitään, kun vuoteeseen menoajasta huolimatta en pääse uneen kuin pitkästi yli puolenyön jälkeen.
Euroopan Unioni näyttää nyt tekevän harvinaisen päätöksen eli noudattavan Euroopan kansalaisten toivetta lopettaa kellonaikojen siirto. Odotan sitä, että kaikkialla siirrytään normaaliaikaan eikä kesäaikaan.
perjantai 31. elokuuta 2018
keskiviikko 15. elokuuta 2018
Yhteistyöllä vai kilpailulla eteenpäin
Yhteistyöllä
vai kilpailulla eteenpäin?
Kesäkuun
lopulla ilma rupesi lämpenemään. Päätin lähteä pyörällä
kuntolenkille. Aikaisemmin olen selvinnyt matkasta leikiten, mutta
nyt tunsin voimieni loppuvan kokonaan. Siinä vaiheessa en tuntenut
mitään erityistä, mutta matkasta aiheutui yllättäviä
komplikaatioita, joiden vuoksi hakeuduin terveyskeskukseen.
Siellä
sain ammattitaidolla ja kohtuullisen nopeasti ensiapua, jolla
selvisin pahimmasta ongelmasta. Minulle määrättiin lääkkeet ja
ajat veri- ja virtsanäytteisiin laboratorioon sekä
ultraäänitutkimuksiin OYS:n avohoitotaloon.
Vähän
ajan kuluttua sain paksun kirjeen OYS:sta, jossa oli aika alan
erikoislääkärille, mutta myös samat veri- ja virtsatutkimukset
ynnä ultraäänitutkimukset. Mikään ei viitannut siihen, mitä
aiemmin oli tehty ja päätetty terveyskeskuksessa. Minulta kyseltiin
paperilla samat terveys- jä lääketiedot, kuin joskus aiemmin
terveyskeskuksessa.
Menin
torstaiaamuna klo 8:ksi poliklinikan vastaanotolle. Siellä
sairaanhoitaja rupesi minua kehottamaan samaan ultraäänitutkimukseen,
joka oli jo tiistaina tehty avohoitotalossa. Veri- ja virtsanäytteet
olin kuitenkin antanut, koska oletin niissä olevan uutta tietoa –
kuten olikin. Nyt pistin hanttiin, koska avohoitotalossa oli
vakuutettu, että tiedot ovat myös OYS:n käytössä. Niinhän
sairaanhoitaja tiedot löysikin.
Poliklinikan
lääkäri oli erittäin asiantunteva ja osasi suhtautua oikein. Kun
ihmettelin hänelle tilannetta, etteivät terveyskeskuksen tiedot
päivity OYS:n käyttöön, hän perusteli tilannetta sillä, ettei
HEILLÄ OLE AIKAA PÄIVITTÄÄ TIETOJA! Vuonna 2018 tällaisten
tietojen pitäisi päivittyä jo automaattisesti.
Olen
ollut tietojenkäsittelyn kanssa tekemisissä jo lähes 50 vuotta.
Kuntasektorilla tuskailin kehittymättömien atk-järjestelmien
kanssa pitkään ja jopa ohjelmoin itse apuohjelmia. Syynä oli se,
että kunnille oli tyrkyllä useita kilpailevia järjestelmiä, jotka
kaikki olivat keskeneräisiä. Ruotsissa sen sijaan kunnille
kehitettiin yksi yhteinen taloushallinnon järjestellmä, joka
lopulta tuli myös Suomeen.
Nykyään
sosiaali- ja terveydenhuolto käsittää lukuisan määrä
eritasoisia toimijoita. Jos edes julkisella sektorilla tiedonvälitys
ei toimi, niin miten sitten koko kentällä? Terveydenhuollossa on
sekä julkisella että yksityisellä sektorilla käytössä kymmeniä
tietojärjestelmiä, jotka eivät keskustele keskenään. Virossa
saatiin aikaan muutamassa vuodessa koko maan kattava
tietojärjestelmä.
Suomessa
ollaan siirtymässä uuteen maakuntajohtoiseen sote-järjestelmään.
Meillä on nyt kaikkien aikojen oikeistolaisin hallitus, joka näyttää
uskonnollisella hartaudella luottavan vapaiden markkinoiden
kaikkivoipaisuuteen. Sille on jo uhrattu linja-auto- ja taksiliikenne
ja kaikenlaista muuta. Nyt varmaan hallitus uskoo siihen, että
kilpailulla sote saadaan kuntoon. Minä taas kokemuksen vankalla
pohjalla uskon siihen, että yhteistyöllä päästään parempaan
tulokseen.
maanantai 25. kesäkuuta 2018
Poliisin tulosvastuu
Helpointahan tuloksenteko on juuri tällä tavalla, että kytätään autoilijoita hiljaisen siltatyömaan kohdalla viikonloppuna. Tulos on lähes sataprosenttisen varma, kun nopeusrajoitus on ensin 60 km/h ja heti sen jälkeen 50 km/h.
Uudistettu marxilaisuus
Minulla on tunne, että minun pitäisi tehdä poliittinen julistus, jossa yhdistyvät marxilainen talousoppi ja nykyaikainen luonnonsuojelu. Siihen eivät ole vielä pystyneet demarit eivätkä vasemmistoliittolaiset
Tekopyhä kristinusko
Kristinuskon filosofinen ja moraalinen oppi perustuu Raamatulle. Se on taas varhaisinta perua juutalaisten evakkoelämästä Babyloniassa 600 vuotta ennen nykyistä ajanlaskua, jonka alkukohta voitaisiin viedä vielä 3300 vuotta taaemmaksi, ettei tarvitsisi laskea miinusmerkkisiä vuosilukuja. Silloin kuitenkin luotiin juutalaisten filosofis-poliittinen perusta nykyiselle toiminnalle.
Luen parhaillani kertaalleen sionististen terrorien toimeenpanemista terroriteoista palestiinalaisia vastaan ennen Israelin itsenäisyyttä vuonna 1948. Sionistinen terrorismi palestiinalaisia vastaan ei olisi koskaan onnistunut ilman tekopyhien kristittyjen apua. Kun sionistinen terrori palestiinlaisia vastaan edelleen jatkuu, kysyn kristityiltä: kuinka kauan palestiinalaisten kansanmurha saa jatkua?
Luen parhaillani kertaalleen sionististen terrorien toimeenpanemista terroriteoista palestiinalaisia vastaan ennen Israelin itsenäisyyttä vuonna 1948. Sionistinen terrorismi palestiinalaisia vastaan ei olisi koskaan onnistunut ilman tekopyhien kristittyjen apua. Kun sionistinen terrori palestiinlaisia vastaan edelleen jatkuu, kysyn kristityiltä: kuinka kauan palestiinalaisten kansanmurha saa jatkua?
sunnuntai 17. kesäkuuta 2018
Eläköön marxilaisuus
Kaikkihan ovat jo kyllästyneet EU:n tekopyhään vätkytykseen asioiden oikesta järjestyksestä. Siihen ei enää usko Vanha Erkkikään.
Donald Trump on puhaltanut uusia tuulia maailmantalouteen, jonka kuviteltiin jo muodostuneen keinottelijoiden vapaaksi kentäksi. Nyt on myös marxilaisuuden uuden nousun aika ilman leniniläis-stalinistilais-maolaisia rasitteita. Eläköön marxilaisuus!
Hallituksen märät unet
Ulkomailtahan tiedetään jo kaikki joukkoliikenteeseen ja julkisiin palveluihin (sote ja koulutus) liittyvän kilpailutuksen kielteiset vaikutukset. Suomessa on nyt vallan kahvassa sellainen patataantumuksellinen oikeistohallitus, että se näkee märkiä unia kilpailutuksen myönteisistä vaikutuksista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)