Suomen työnsankarit

Tänään tuli MOTissa hyvä juttu siitä, miksei 220 000 vammaista kelpaa talouselämälle. Illan uutisissa tuli uutinen, että työnantajat ovat valmiit potkimaan kortistoon yli 50-vuotiaat työntekijänsä. Useaan otteeseen on todettu, että työelämästä tai jatko-opiskelusta on syrjäytynyt jo ainakin 30 000 nuorta. Koko maan virallinen työttömyys on 300 000 henkeä (onpa tieto osattu nykyään piilottaa!).

Silti Elinkeinoelämän Keskusliitto ja sitä tukevat porvaritahot jankuttavat jatkuvasti, että eläkeikä on nostettava 68 vuoteen. Mikähän oikein on tämä ihme vanhusjoukko, joka korvaa kaikki työstä potkitut? Heidän kuvansa pitäisi julkaista, kuten työnsankarien kuvat Neuvostoliitossa! Ainakin pomot luistelevat eläkkeelle jo 60-sinä.

Näkemyksiä kristinuskosta

Nämä tekstit ovat omia puheenvuorojani Facebookissa:

Palataan jo omaan kalevalaiseen uskontoon ja hylätään tuo vihamielinen juutalainen uskonto!

En toki tarkoita, että palaisimme epämääräisiin uskomuksiin, vaan nostaisimme arvoonsa luonnon kunnioituksen. Kyllä kristinusko on yhtä "pakanallinen" ja läpeensä turmeltunut. Ei tarvitse kuin kierrellä Italiassa tai Espanjassa, niin törmää kaikenlaisiin uskomuksiin ihmeparanemisista ja marttyyrikohtaloista. Se jos mikä on täyttä pakanuutta!

Kyllä minusta ehtoollinenkin on täysin pakanallinen riitti. Kuvitellaan, että juomalla symbolisesti Jeesuksen Kristuksen verta ja syömällä hänen lihaansa ehtoollisen nauttijiin siirtyy hänestä ihmeitä tekeviä voimia. Sehän on ikiaikainen riitti - vain kannibalismista on luovuttu!

Pyhä kolminaisuus edustaakin kristinuskossa ainutlaatuista opillista sillisalaattia, jota ei löydy muista valtauskonnoista. Miksi kaikkivoipa jumala tarvitsisi erillisiä sivupersoonia näkemyksensä esille tuomiseen?Tämä myyttinen näkemys Jumalan Pojasta tulee kaukaa Gilgameš-eepoksesta. Vain tieteellinen humanismi voi pelastaa ihmiskunnan, sillä siihen ei sisälly huuruisia uskomuksia menneisyydestä, vaan kaiken on perustuttava tieteelliseen näyttöön, mihin liittyy moraalinen näkemys siitä, että ihmisen on tehtävä kaikkensa maapallon pelastamiseksi uhkaavalta tuholta.

Käsitys Jeesus Nasaretilaisesta Jumalan Poikana on johtanut kristinuskon täydellisesti väärille urille. Juutalainen valtauskohan ei ole koskaan tunnustanut Jumalan Pojan ilmestyneen maailmaan. Jeesuksen persoonaan liityy siihen aikaan Palestiinassa saarnanneita lahkolaispappeja. Onnellinen sattuma, mikä on ollut vahingoksi koko maapallolle, päästi kristityt valtaan Roomassa. Sen jälkeen kristityt aseistettuine sotajoukkoineen alisti ja tuhosi kansoja ja kulttuureja ympäri maailmaa. Mekin suomalaiset olemme sen uhreja. Myöhemmin kristinuskon mukana tänne tuli kapitalismikin. Kristinusko, vallanhimo ja rahanahneus edustavat samaa ideologista perimää eli uskonto on syntynyt Jumalan Pojan tahdosta ja vaikutuksesta. 

Kalevalainen usko edustaa paljon nöyrempää näkemystä ja se voisi olla mukana pelastamassa maapalloa ihmisen ahneudelta. Kalevalaisessa uskossa ei ole eroa miehen ja naisen välillä eikä myöskään ihmisen ja luonnon välillä. Kaikki on yhtä. Se on jyrkässä ristiriidassa juutalaisen Raamatun kanssa, jossa ihminen nostetaan  muun luonnon yläpuolellelle. Ihminen saa lisääntyä vapaasti ja käyttää luontoa hyväkseen. Se tie johtaa maapallon tuhoon.

Ainakin Yhdysvaltain valtaa pitävät voimat vakuuttavat olevansa syvästi kristittyjä. Missään muualla ei kristinuskon, vallanhimon ja rahanahneuden epäpyhä kolminaisuus ilmene yhtä selvästi. Koko maailma saa vapista sen edessä.

Siinähän se kristinuskon opillinen sillisalaatti piileekin, että pitää selittää, onko kristinusko oikeasti monoteistinen vai ei. Itse asiassa tuntuu siltä, että kristityt haluaisivat korvata Jeesuksella juutalaisen Jahven, joka on hankala ja ristiriitainen persoona. Koraanissa monoteismin vuoksi sentään myönnetään, että Jeesus ja Muhammad olivat profeettoja. Kristityille se ei riittänyt, vaan sanoman uskottavuuden vuoksi Jeesus julistettiin Jumalan Pojaksi. 

Edellä olevaan keskusteluun viitaten korostan edelleen sitä että, jos omia opillisia näkemyksiä tuetaan huuruisilla näkemyksillä menneisyydestä, ollaan sumuisilla vesillä. Olen hyvin tietoinen siitä, miten nykyiset valtauskonnot ovat syntyneet ja mihin niiden vaikutusvalta perustuu. Siksi olenkin sitä mieltä, että ainoastaan tieteellisellä humanismilla on toivoa ihmiskunnan ja koko maapallon pelastamisessa tuholta. Selityksiä ei haeta menneisyydestä, vaan tämän hetken tieteellisistä tutkimuksista.

Tiedetään esimerkiksi, että meriveden lämpeneminen laskee sen suolapitoisuutta ja ilman saasteiden lisääntyminen lisää veden happamuutta. Suolapitoisuuden lasku ja lämpimien ja kylmien vesikerrosten sekoittumisen pysähtyminen lopettaa planktonin tuotannon, joka on elinehto merieläimille. Päiväntasaajan alueen vesissä ei ole paljon ravintoa, sillä pelkkä merivesi ei riitä ravinnoksi. Meriveden happamoituminen tuhoaa koralleja, joiden ympärille on kehittynyt valtava kirjo elämää. Näistä asioista Raamattu ei kerro mitään, koska se on keskittynyt ihmisen omahyväisyyteen.

Totta on! Vanhatestamentillisyys eli alkuperäinen juutalaisuus on itse asiassa lähellä islamilaisuutta tai tietysti aikajärjestyksessä pitää sanoa päinvastoin. Sekä juutalaisuus että islamilaisuus perustuvat heimo- eli klaaniajatteluun. Suvun päämiehellä eli patriarkalla on ehdoton sananvalta kaikissa asioissa. Naisilla ei ole mitään sananvaltaa. Miehellä sai olla useita vaimoja, joita pidettiin haaremeissa. Tuomiot olivat ankaria, kuten kristinuskossakin, ennen kuin tieteellinen humanismi pääsi Euroopassa vaikuttamaan sen moraalioppiin. 

Mitä annettavaa tällaisilla uskonnoilla on nykyajan ihmisille, jotka ovat valistuneita ja tietoisia tasa-arvoisuudesta? Suomalainen kalevalainen maailma sen sijaan perustui matriarkaattiin, mikä näkyy myös suomen kielestä: sanat ovat suvuttomia päinvastoin kuin indoeurooppalaisissa kielissä, joissa on maskuliini, feminiini ja neutri.

Siinäpä se on: jos opissa on jotakin järkeä, ei se hajoa tuhansiksi lahkoiksi. Tieteellinen humanismi edustaa näkemystä, että tieteellisesti todeksi osoitetut tulokset hyväksytään ilman jotakin Talmudin tulkintoja. Minusta se on reilu peli.

Tämä on varmaankin jo viimeinen kommenttini tällä keskustelupalstalla. Tutustuin nuoruudessani Oulussa lähes kaikkiin uskonsuuntiin, mitä tarjolla oli. Valitettavasti kristinusko on niin omahyväinen, ettei siinä aidosti nöyrä ihminen voi olla mukana. Vieläkin puistattaa muistella niitä kylmän kalseita ihmisiä, jotka tuntuivat lähinnä natseilta. Täällä joku on oikein huomauttanut, ettei pelkkä tieteellinen humanismi riitä. Siksi olen kytkenyt siihen kalevalaisen matriarkaattisen luonnonuskonnon, joka edustaa tunnepuolta ajattelussani. Siinä ei ole tippakaan naista sortavaa ajattelua, eikä luonnon hyväksikäyttöä ihmisen ahneitten tarpeiden tyydyttämiseksi.

Menneiden vuosisatojen tiedemiesten oli parasta ollakin uskovaisia, sillä edeltäjät oli poltettu roviolla ja heitäkin olisi uhannut viraltapano ja paavin panna. Nuoret kristityt intoilijat eivät taida tietääkään, kuinka vähän aikaa me tieteelliset humanistit olemme olleet vapaita kristinuskon ahdistavasta ikeestä. Katsokaapa kertaalleen Ingmar Bergmanin elokuva Fanny ja Alexander. Siksi paluu kalevalaiseen luonnonuskoon on kuin voisi taas vetää keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Lähi-Idän 10 000 vuotta jatkuneen aseidenkalistelun seuraaminen ei innosta yhtään.

Vielä tuosta kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Ensinnäkin se tuntuu koskevan tiukasti vain samanuskoisia eli "uskomassa" olevia, toiseksi siihen liittyy ylemmyyden tunne siitä, että jumalanpoikina kristityt ovat muun luonnon yläpuolella. Kalevalainen usko lähtee siitä, että olemme veljiä koko luonnon kanssa. Ennen vanhaan, kun tapettiin karhu, siltä pyydeltiin kauniisti anteeksi. Tänä päivänä, kun kristillinen miesjoukko lähtee tappamaan karhuja tai susia, niin siinä ei ole vähäisintäkään häpyä, vaan karhu tapetaan suoraan talvipesälle. Raamatun mukaanhan kaikki on vain ihmisen riistaa. Hyi hitto!

Sukulaissielu

Ohjaaja Jari Halonen julistaa kalevalaisen kulttuurin etevämmyyttä nykyiseen kristilliseen kulttuuriin verrattuna (Suomen Kuvalehti 44/2013). Itse olen tehnyt samaa blogijutuissani viimeiset viisi vuotta. Halosen historiassa muinaisen Suomen kulta-aika päättyi, kun matriarkaatti vaihtui miesvaltaiseen ja individualistiseen kulttuuriin. ”Ruotsalaisen kirkon kautta tuli patriarkaatti”, Halonen uskoo. Sen jälkeen naisen on pitänyt taistella asemansa takaisin jopa Suomessa. Yleismaailmallisesti kansat ovat saaneet taistella maansa palauttamisesta, kun valkoinen mies vaihtoi sen Raamattuun.

Ero näkyy jo kielistä: suomen kieli on suvuton, mutta indoeurooppalaisissa kielissä on maskuliini, feminiini ja neutri. Indoeuroopplaiseen kulttuuriin juutalaisen Raamatun maailma on istunut hyvin, mutta kalevalaisen maailman kanssa se on ristiriidassa. ”Väinämöinen on puhtaus, viisaus, siveys ja viattomuus.” Jahve kehottaa lisääntymään ja täyttämään maan ja käyttämään maan antimet hyväkseen. Kalevalaisista jumalista Ukko, Ahti ja Tapio henkii luonnon kunnioittaminen.

Jari Halonen tekee hyvän hainnon: ”Suomi on sivistysmaista alikehittynein oman historiansa tutkimisen suhteen.” Hänen mukaansa maassamme on satoja arkeologisesti kiinnostavia kalmistoja, joita viranomaiset eivät kaiva esiin, elleivät yksityiset tahot ryhdy ensin asialle. Kun Ruotsi alisti Suomen 700 vuodeksi, Suomessa tapahtui sama kuin siirtomaavaltioissa yleensä: kaikkea omaa väheksytään ja siirtomaaherran ihaillaan.

Suomalaiset oppivat nöyristelemisen taidon. Ensin pokkuroitiin Tukholmaan päin, eikä se ole vieläkään aivan lakannut. Ruotsin kieli on pakollinen kaikille suomalaisille ja lainsäädännössä edelleen otetaan mallia Ruotsista, vaikka sen maan lainsäädännössä on edelleen puolifasistisia piirteitä. Venäjän vallan alle jouduttuaan suomalainen eliitti käänsi sujuvasti suuntaa 180 astetta Tukholmasta Pietariin ja ruvettiin pokkuroimaan kuninkaan sijasta tsaarille. Maailmansotien välisenä aikana pokkuroitiin Natsi-Saksaan päin valtakunnankansleri Hitlerille ja osallistuttiin hänen valloitussotaansa. Toisen maailmansodan jälkeen pokkuroitiin vähän aikaa Moskovaan päin Stalinille ja hänen seuraajilleen. Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen pokkuroinnin suunta on taas vaihtunut. Nyt pokkuroidaan Brysselin komissiolle ja lisäksi Naton kenraaleille.

Yksi asia meidät Halosen kanssa kuitenkin erottaa: paskanlevitys kuuluu maatalouteen, ei teatteriin. Hän tuntuu edelleen arvostavan Jumalan teatterin esitystä Oulun teatteripäivillä 1987. On todella mielenkiintoista käydä katsomassa hänen uusin elokuvansa Kalevala - Uusi aika  joka piakkoin tulee elokuvateattereihin.