Hankintalaki kapitalistien toimeksi annosta

Viimein (Kaleva 22.1.2014) on alettu keskustella oikeasti siitä, mitä vahinkoa nykyinen hankintalaki aiheuttaa kunnille ja muullekin julkishallinnolle. On käsittämätöntä, miten elinkeinoelämän juristit ovat saaneet tehdä myyräntyötään julkisen hallinnon kustannuksella.

Vuosikausia tietyt juristit korostivat sitä, miten hankintalaki tuottaa hyötyä kunnille. Omat kokemukseni ja keskustelut alan johtavan asiantuntijan (Kai Kaliman) kanssa osoittavat, että 1.7.2010 voimaan tullut laki on suoraa tilaustyötä elinkeinoelämän keskusjärjestöjen lakimiehiltä.

Sen mukaan tuotteiden tilaus julkiselta sektorilta yksityisille tuottajille on yhtä tasapuolista kuin vapaapainiottelu kunnan ja yrittäjän kesken niin, että kuntaedustaja on puettu pakkopaitaan, kun taas yritysedustaja saa riehua kuta kuinkin vapaasti. Jos kuntaedustaja saa yrittäjän kampitettua, edessä on markkinaoikeus.

Kävin kesällä ostamassa huonekaluja. Minulla oli lista, jonka mukaan pyysin tarjouksia kuta kuinkin kaikista liikkeistä. Osa ei pystynyt tarjoamaan ollenkaan, loppujen kanssa kävin vielä hinta- ja laatuvertailun. Lopputulos oli, että hankin laadultaan parhaan hintatinkauksen jälkeen. Tämähän on meille luonnollinen menettely.

Julkisena hankkijana en olisi voinut menetellä näin. Minun olisi pitänyt lyödä hankintakriteerit lukkoon jo kuukausia etukäteen, eikä hintaneuvotteluja olisi saanut käydä ollenkaan. Olisi ollut pakko sopia hankinta, vaikkei se olisi ollut paras. Jouduttiin markkinaoikeuteen, kun musiikinopettajat halusivat lapsille parhaat soittimet.

Nämä periaatteet ovat uusliberalistisesta aatteesta peräisin, jonka ajatuksena on, että julkisen talouden tehtävänä on tuottaa voittoa yksityiselle pääomalle. Milton Friedmanin ajatukset ovat saaneet kannatusta suomalaisessa politiikassa muissakin laeissa kuin hankintalaki.

Käytännössä hankintalain vaikutus näkyy tuhoisana tällä hetkellä kahdella sektorilla. Koulukuljetuksissa ei kaikissa kunnissa ole ollut toimivaa kilpailua ja kun hinnoista ei saa neuvotella, hinnat ovat nousseet jopa 80 %. Sosiaali- ja terveydenhuollossa paratiisisaarien edustaja on lyönyt pohjalukemat tarjouksissa ja sivuuttanut yksityisen ns. kolmannen sektorin paikallisen yrittäjän.

Hankintalain tulisi olla sellainen, että halvin ja kallein tarjous voidaan hyväksyä vain perustelujen myötä ja keskihintainen hyväksyä terveen järjen pohjalta. Kun EU kerää tietoja tarjouspyynnöistä ja tarjouksista, niin suhteellisen vähällä vaivalla se voisi pitää luetteloa huijariyrittäjistä. On kohtuutonta vaatia tarjouspyynnön tekijältä selvitystä tarjouksen jättäjistä, sillä pienissä hallintoyksiköissä toimitaan vähäisin resurssein. Hankintalaki on hyvä osoitus siitä, miten rähmällään Suomen porvarillinen valtionhallinto on kansainvälisen ja kotimaisenkin kapitalismin edessä.