Näkemykseni siitä, että elämme samanlaista aikaa kuin 1930-luvulla vain vahvistuu. Lamakausi alkoi silloin Wall Streetin pörssiromahduksesta lokakuussa 1929, jota seurasi maailmanlaajuinen työttömyys ja oikeistolainen natsiaate. Nykyinenkin lama alkoi USA:sta vuonna 2008 Lehman Brothersin vipurahoituskuplasta, joka on kylvänyt työttömyyttä, konkursseja ja oikeistolaista natsihenkeä ympäri maailmaa.
Tilanne Ukrainassa on kärjistynyt. Hitlerille oli Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ylittämätön trauma ja samanlainen näyttää olevan Putinille Neuvostoliiton hajoaminen. Hitler sai kaikessa rauhassa vuosina 1933-39 eliminoida poliittiset vastustajansa, mikä alkoi kommunisteista mutta jatkui porvareihin asti. Samoin Putin on saanut rauhassa eliminoida poliittiset vastustajansa ja ottaa vähitellen median haltuunsa. Hitler sai miehittää Saarlandin, Itävallan ja erityisesti suojellakseen sudeettisaksalaisia valloittaa Tšekkoslovakian. Putin hyökkäsi Georgian kimppuun ja irrotti siitä Abhasian ja Ossetian. Nyt on vuorossa Krim ja mahdollisesti muukin osa Itä-Ukrainasta. Valko-Venäjällä on edelleen vallassa Putinin suojatti Lukašenka. Hitler sai järjestääkseen Berliinin olympialaiset 1936 ja Putin Sotšin talviolympialaiset 2014. Diktaattoreille olympialaiset ovat tärkeä näytönpaikka, mutta kapitalisteille rahantekopaikka. Ja Lukašenkalle tietysti jääkiekon MM-turnaus!
Ukrainan tilanteessa on vaarallista se, että siellä on vastakkain kaksi nationalismia. Eurooppalaisuus taitaa olla heikoissa kantimissa paitsi, jos tulee apuun 25 miljardia euroa. Ukrainalaisillakin on pitkä historia natsismissa. Tuskin Saksassa oli juutalaisvastaisuus herännytkään, kun Ukrainassa järjestettiin pogromeja 1800-luvun lopulla. Odessasta tuli "sankarikaupunki", mutta Odessan mafia toimi saksalaisten hyväksi. Putinin kaudella venäläinen nationalismi on noussut kohisten, joten näkemykseni mukaan kaksi natsistista ideologiaa on nyt vastakkain. Mutta tietysti venäläinen imperialismi on vaarallisempi. Mutta eivät Putinin resurssit riitä kovin suureen pullisteluun. Onko Putin sittenkin Ras-Putin? (Ras = hajalleen).
Ukrainalla olisi ollut tuhannen taalan paikka kohentaa olojaan oranssin vallankumouksen jälkeen 2004 lähtien. Mutta ei - poliitikkojen kiireisin tehtävä oli täyttää omat taskunsa valtion rahoilla. Puhutaan, että viimeisinkin presidentti Janukovytš olisi siirtänyt miljardiomaisuuden ulkomaille, vaikka kotimaahankin jäi palatseja ja jopa oma eläintarha. Sillä menolla valtio kuin valtio köyhtyy. Nyt puhutaan, että 14 venäläisen oligarkin varat jäädytetään maailmalla. Myös Janukovytšin kerrotaan tyhjentäneen Ukrainan kassasta 15 miljardia euroa. Kukaan noista roistoista ei ansaitse mitään armoa.
Samaan aikaan Euroopan Unionin valtioista Kroatia, Kreikka, Unkari, Bulgaria ja Romania eivät täytä demokratiakriteerejä, mutta kelpaavat EU:lle. Tällä haluan osoittaa, ettei demokratia ole kapitalistiselle markkinataloudelle ensiarvoinen kysymys vaan pääoman tuotto. Muistaakseni Björn Wahlrooskin tunnusti tämän kirjassaan. Löytyyköhän maailmasta yhtään rehellistä kapitalistia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti