perjantai 11. joulukuuta 2015

Kurdistan

Nyt olisi viimein mahdollisuus oikaista tuhatvuotinen vääryys kurdeja kohtaan. Nato-maa Turkki saa edelleen vapaasti pommittaa kurdien asemia, vaikka kurdit ovat ainoa todellinen este ISISin tiellä. Turkin islamistinen presidentti Recep Tayyep Erdoğan esittää kaksinaamaista peliä Lähi-Idän kriisissä. On hämmästyttävää, ettei NATO ole mitenkään reagoinut hänen edesottamuksiinsa. Turkki ampui Venäjän koneen alas, koska Venäjä on Syyrian presidentin Bašar al-Assadin hallinnon puolella, mutta Erdoğan havittelee itselleen islamistista suurvaltaa ISISin avustuksella.

Eiköhän olisi jo aika tehdä selvä pesäero tähän fasistiseen, islamistiseen Turkkiin? Vuonna 1915 turkkilaiset tappoivat 1,5 miljoonaa armenialaista. Viimeisten 30 vuoden aikana on tapettu ainakin 50 000 kurdia. Niin kauan kuin Turkki on NATOn jäsen, minulta ei irtoa pistettäkään Suomen NATO-jäsenyyden hyväksi. Puheet Turkin EU-jäsenyydestä tai viisumivapaudesta pitää lopettaa heti. Olen äärettömän huolestunut Brysselin oikeistotaantumuksellisen hallinnon korruptoituneisuudesta.

Lähi-Idän nykyisen sopan keittäjät - Iso-Britannia ja Ranska, joiden avuksi Yhdysvallat riensi kuten Vietnamissa, ovat vastenmielisen itsekkäitä imperialistisia valtoja. Kuinka paljon tuskaa ne ovat aiheuttaneet ympäri maailmaa! On tietysti sääli, että näiden maiden viattomat kansalaiset joutuvat terrori-iskujen uhreiksi, mutta se ei poista vähääkään näiden maiden johtajien vastuuta aiheuttamastaan sotkusta Lähi-Idässä.

Jos ensimmäisen maailmansodan rauhansopimus olisi ollut oikeudenmukainen, maailmassa olisi nyt Kurdistanin valtio (kuten myös Palestiinan). Kurdistan jaettiin voittajavaltioiden itsekkäiden etujen vuoksi Turkin, Irakin, Iranin ja Syyrian kesken. Kurdistanin pinta-ala on 390 000 km2 ja asukasluku 35 miljoonaa. Olisi jo aika korjata historialliset vääryydet. Siinä samassa saataisiin rauha palautettua myös Irakiin ja Syyriaan. Jos Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Turkki saavat jatkaa nykyistä venkoiluaan, niin rauha ei ole lähimaillakaan. Suomen valtion ei tarvitse osallistua tuohon sontakasaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti