tiistai 25. maaliskuuta 2014

Oikeuslaitoksen tuottavuus

Olin todistajana mitättömässä käsirysyssä, jossa paikalle tullut poliisi olisi voinut kirjoittaa satasen – kahden satasen sakon sen sijaan, että asia meni käräjäoikeuteen. Asiaa oli valmisteltu jo kaksi vuotta ja oikeudessa oli paikalla kymmenkunta ihmistä. Minä pyysin uhreja ajatellen vain matkarahat, mutta millaiset palkkiot juristit vetivät asiasta?

Vasta oli MOTissa juttu miljonääreistä tai miljardööreistä, jotka olivat huijanneet valtiolta huimat summat verorajoja. Heitä eivät ole saaneet kiinni poliisi eikä verottaja. Ongelma on kiinni toiminnan rahoituksesta.

Minulla on ratkaisu siihen. Pienissä rikoksissa annetaan rankaisuoikeus poliisille, mistä toki olisi valitusoikeus käräjäoikeuteen. Sen sijaan keskitetään tutkimusvoimat suuriin talousrikoksiin, joista valtio voisi saada jopa miljardien eurojen tuoton. Pannaan oikeuslaitoksellekin tuottotavoite!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Big Bang eli alkuräjähdys

Olipa hienoa saada tietää, että gravitaatioaallot löytyivät! Samalla sai vahvistusta jo kymmenen vuotta sitten esittämäni teoria siitä, että oman universumimme alkuräjähdys aiheutui kahden muun universumin ohituksesta, jolloin valtavat painovoimat toteuttivat kaavan m = E/c2. Gravitaatioaallostahan todettiin, että se on liikkunut valoa nopeammin. Se johtuu avaruuden poimuttumisilmiöstä. Kun avaruus poimuttuu, niin päästään valoa suurempiin nopeuksiin. Yritin silloin kirjoittaa asiasta suomalaisiin tiedelehtiin, mutta kirjoituksiani ei julkaistu.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Demokratia ja vapaa markkinatalous

Näkemykseni siitä, että elämme samanlaista aikaa kuin 1930-luvulla vain vahvistuu. Lamakausi alkoi silloin Wall Streetin pörssiromahduksesta lokakuussa 1929, jota seurasi maailmanlaajuinen työttömyys ja oikeistolainen natsiaate. Nykyinenkin lama alkoi USA:sta vuonna 2008 Lehman Brothersin vipurahoituskuplasta, joka on kylvänyt työttömyyttä, konkursseja ja oikeistolaista natsihenkeä ympäri maailmaa.

Tilanne Ukrainassa on kärjistynyt. Hitlerille oli Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ylittämätön trauma ja samanlainen näyttää olevan Putinille Neuvostoliiton hajoaminen. Hitler sai kaikessa rauhassa vuosina 1933-39 eliminoida poliittiset vastustajansa, mikä alkoi kommunisteista mutta jatkui porvareihin asti. Samoin Putin on saanut rauhassa eliminoida poliittiset vastustajansa ja ottaa vähitellen median haltuunsa. Hitler sai miehittää Saarlandin,  Itävallan ja erityisesti suojellakseen sudeettisaksalaisia valloittaa Tšekkoslovakian. Putin hyökkäsi Georgian kimppuun ja irrotti siitä Abhasian ja Ossetian. Nyt on vuorossa Krim ja mahdollisesti muukin osa Itä-Ukrainasta. Valko-Venäjällä on edelleen vallassa Putinin suojatti Lukašenka. Hitler sai järjestääkseen Berliinin olympialaiset 1936 ja Putin Sotšin talviolympialaiset 2014. Diktaattoreille olympialaiset ovat tärkeä näytönpaikka, mutta kapitalisteille rahantekopaikka. Ja Lukašenkalle tietysti jääkiekon MM-turnaus!

Ukrainan tilanteessa on vaarallista se, että siellä on vastakkain kaksi nationalismia. Eurooppalaisuus taitaa olla heikoissa kantimissa paitsi, jos tulee apuun 25 miljardia euroa. Ukrainalaisillakin on pitkä historia natsismissa. Tuskin Saksassa oli juutalaisvastaisuus herännytkään, kun Ukrainassa järjestettiin pogromeja 1800-luvun lopulla. Odessasta tuli "sankarikaupunki", mutta Odessan mafia toimi saksalaisten hyväksi. Putinin kaudella venäläinen nationalismi on noussut kohisten, joten näkemykseni mukaan kaksi natsistista ideologiaa on nyt vastakkain. Mutta tietysti venäläinen imperialismi on vaarallisempi. Mutta eivät Putinin resurssit riitä kovin suureen pullisteluun. Onko Putin sittenkin Ras-Putin? (Ras = hajalleen).

Ukrainalla olisi ollut tuhannen taalan paikka kohentaa olojaan oranssin vallankumouksen jälkeen 2004 lähtien. Mutta ei - poliitikkojen kiireisin tehtävä oli täyttää omat taskunsa valtion rahoilla. Puhutaan, että viimeisinkin presidentti Janukovytš olisi siirtänyt miljardiomaisuuden ulkomaille, vaikka kotimaahankin jäi palatseja ja jopa oma eläintarha. Sillä menolla valtio kuin valtio köyhtyy. Nyt puhutaan, että 14 venäläisen oligarkin varat jäädytetään maailmalla. Myös Janukovytšin kerrotaan tyhjentäneen Ukrainan kassasta 15 miljardia euroa. Kukaan noista roistoista ei ansaitse mitään armoa.

Samaan aikaan Euroopan Unionin valtioista Kroatia, Kreikka, Unkari, Bulgaria ja Romania eivät täytä demokratiakriteerejä, mutta kelpaavat EU:lle. Tällä haluan osoittaa, ettei demokratia ole kapitalistiselle markkinataloudelle ensiarvoinen kysymys vaan pääoman tuotto. Muistaakseni Björn Wahlrooskin tunnusti tämän kirjassaan. Löytyyköhän maailmasta yhtään rehellistä kapitalistia?

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Vapautuminen uskonnollisesta seksikielteisyydestä

Kesti lähes kaksituhatta vuotta, ennen kuin länsimainen tähtitiede (Kopernikus, Kepler, Galilei) pystyivät kumoamaan kreikkalaisen filosofin Aristoteleen Maa-keskeisen maailmankuvan, johon katolinen kirkko oli ankkuroitunut. Samalla oli kielletty kaikki muukin evolutiivinen muutos, vaan kaikki oli jo olemassa noin 6 000 vuotta sitten. Mutta järkyttävintä on ollut seksikielteisyys, jolla naisia on orjuutettu juutalaisuudessa, kristinuskosssa ja islamissa jo kahden vuosituhannen ajan. Siihen asti naisilla oli ollut melkoinen toimintavapaus.

Islamin suhtautuminen seksiin on käsittämättömän ahdasta. Nainen puetaan yltä päältä vaatteisiin niin, että vain silmät saavat näkyä. Tuskin nekään saisivat näkyä, jos nainen pystyisi kulkemaan huppu silmillä. Kiinalainen vastine tälle naisen alistamiselle oli ennen vanhaan jalkaterien typistäminen niin, että nainen pystyi vaivoin kävelemään. Intiassa naiset ovat varmaan myös hinduismin alistamia, koska raiskauksia sattuu tiheään.

Joku saudiarabialainen imaami oli valmis kieltämään naisten autolla ajon sillä perusteella, että se aiheuttaa naisille terveydellistä haittaa. Sitä ei varmaankaan löytynyt Koraanista, sillä maailmalla ovat sadat miljoonat naiset ajaneet autoa jo sadan vuoden ajan. Katolisessa, luterilaisessa ja muissakin kirkoissa ja lahkoissa on tullut esiin omiin ja muiden lapsiin kohdistuneita insesti- ja pedofiliatapauksia.

Sitkeästi seksuaalikielteinen uskonnollis-porvarillinen näkemys pitää pintansa. Oulun Kaupunginteatterissa esitetään näytelmä Riisuttuna, jossa näyttelijät esiintyvät alastomina, mutta myös yleisö on alastomana. Julkisessa sanassa on noussut kauhea kaplakka.


Pahempaa minusta on se, etteivät naiset saa harjoittaa seksiterapeutin asemaansa, jolla rauhoitettaisiin yhteiskunnan seksuaalisia jännitteitä. Oikeusministeri Anna-Maija Henriksson käy vainoharhaista sotaansa sitä vastaan. Seksin vapaa saatavuus ehkäisisi raiskauksia ja homoilua. Sama asiahan tapahtuu alkoholin ja muiden huumeiden kieltolaissa. Kiellot johtavat rikollisuuteen. Vapaa seksin ja mietojen huumeiden saanti olisi yhteiskunnalle myönteinen asia: rikollisuus vähenisi ja verotulot lisääntyisivät.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Pohjois-Suomen yhteys maailmalle

Helsingin peräaukkohallitus eli Kataisen hanuriorkesteri ei ymmärrä vähääkään Pohjois-Suomen liikennetarpeita. Ei niitä ymmärrä Merja Kyllönenkään, kun hän on muistaakseni entisessä elämässään sairaanhoitaja. Hänelle riittää, kun saa kulkea taksilla ilmaiseksi valtion laskuun. Ei minun vaimonikaan ymmärtänyt mitään tekniikasta, kun oli kieltenopettaja.

Helsingin ymmärtämättömyydellä Pohjois-Suomea kohtaan on pitkät  perinteet. 1930-luvulla peräaukkohallitus oli niin natsimyönteinen, että lopulta natsit tuhosivat koko Pohjois-Suomen ja Neuvostoliitto vei Petsamon eli katkaisi yhteyden Jäämereen. Pohjois-Suomesta tuli pussinperä ja se jäi Helsingin houkkien armoille. Nyt täällä haetaan uusia avauksia Jäämerelle joko Norjan tai Venäjän satamien kautta. Terveisiä Kutturasta Helsinkiin niin kauan kuin siellä vielä pullistelette!

Euroopan Unionin Orwellilainen toiminta

Kysyisin Euroopan Unionin kanssa tekemisissä olevilta poliitikoilta: miten EU edistää jäsenmaittensa demokratiaa ja tasa-arvoa? EU:n laajentumistahan perustellaan George Orwellin kaksoisajatteluun perustuvalla tavalla. Viime vuosina muutamat jäsenmaat ovat ajautuneet oikeistodiktatuurin asteelle ja muissakin maissa (myös Suomessa) epätasa-arvoa kannattavan oikeiston asema on vahvistunut. On paljastunut, että EU:ssa oli hyväksytty jo vuonna 2010 Kreikan valtion yleisradioyhtiön ERT:n lakkauttaminen ja tilalle tulee kaupallinen yhtiö. Meillähän jo lottoarvonta siirrettiin mtv:lle ja oikeistomedia hyökkää raivoisasti Yleisradiota vastaan. EU:n myötä verotus on siirtynyt palkka- ja alv-verotukseen, kun taas pääomatulojen ja omaisuuden verotusta, samoin kuin tuloverotuksen progressiota, on helpotettu. 

Kreikka, Unkari, Bulgaria ja Romania eivät missään nimessä ansaitse demokratian ja tasa-arvon mainetta. Nyt tähtäimessä ovat Ukraina ja Turkki. Niiden kautta kansainväliset kapitalistit saisivat EU:n tuella yli 125 miljoonan asukkaan markkinat haltuunsa. Näissä maissa sananvapautta ja poliittista toimintaa on rajoitettu, poliitikot ovat korruptoituneita ja kansa elää ahdingossa. Siis kaukana Euroopan Unionin virallisista sloganeista!

Oikeistopropagandan jatkuvan hyökkäyksen kohteena on julkisen sektorin "ylipaisunut koko".  Suurimman osan siitä muodostavat sivistys-, sosiaali- ja terveystoimi. Jos ne yksityistettäisiin, julkisen sektorin koko toki pienenisi selvästi, mutta kulut eivät katoaisi mihinkään, mutta sen sijaan näistä aloista tulisi kansainvälisen pääoman riiston kohteita.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Hankintalaki kapitalistien toimeksi annosta

Viimein (Kaleva 22.1.2014) on alettu keskustella oikeasti siitä, mitä vahinkoa nykyinen hankintalaki aiheuttaa kunnille ja muullekin julkishallinnolle. On käsittämätöntä, miten elinkeinoelämän juristit ovat saaneet tehdä myyräntyötään julkisen hallinnon kustannuksella.

Vuosikausia tietyt juristit korostivat sitä, miten hankintalaki tuottaa hyötyä kunnille. Omat kokemukseni ja keskustelut alan johtavan asiantuntijan (Kai Kaliman) kanssa osoittavat, että 1.7.2010 voimaan tullut laki on suoraa tilaustyötä elinkeinoelämän keskusjärjestöjen lakimiehiltä.

Sen mukaan tuotteiden tilaus julkiselta sektorilta yksityisille tuottajille on yhtä tasapuolista kuin vapaapainiottelu kunnan ja yrittäjän kesken niin, että kuntaedustaja on puettu pakkopaitaan, kun taas yritysedustaja saa riehua kuta kuinkin vapaasti. Jos kuntaedustaja saa yrittäjän kampitettua, edessä on markkinaoikeus.

Kävin kesällä ostamassa huonekaluja. Minulla oli lista, jonka mukaan pyysin tarjouksia kuta kuinkin kaikista liikkeistä. Osa ei pystynyt tarjoamaan ollenkaan, loppujen kanssa kävin vielä hinta- ja laatuvertailun. Lopputulos oli, että hankin laadultaan parhaan hintatinkauksen jälkeen. Tämähän on meille luonnollinen menettely.

Julkisena hankkijana en olisi voinut menetellä näin. Minun olisi pitänyt lyödä hankintakriteerit lukkoon jo kuukausia etukäteen, eikä hintaneuvotteluja olisi saanut käydä ollenkaan. Olisi ollut pakko sopia hankinta, vaikkei se olisi ollut paras. Jouduttiin markkinaoikeuteen, kun musiikinopettajat halusivat lapsille parhaat soittimet.

Nämä periaatteet ovat uusliberalistisesta aatteesta peräisin, jonka ajatuksena on, että julkisen talouden tehtävänä on tuottaa voittoa yksityiselle pääomalle. Milton Friedmanin ajatukset ovat saaneet kannatusta suomalaisessa politiikassa muissakin laeissa kuin hankintalaki.


Käytännössä hankintalain vaikutus näkyy tuhoisana tällä hetkellä kahdella sektorilla. Koulukuljetuksissa ei kaikissa kunnissa ole ollut toimivaa kilpailua ja kun hinnoista ei saa neuvotella, hinnat ovat nousseet jopa 80 %. Sosiaali- ja terveydenhuollossa paratiisisaarien edustaja on lyönyt pohjalukemat tarjouksissa ja sivuuttanut yksityisen ns. kolmannen sektorin paikallisen yrittäjän.

Hankintalain tulisi olla sellainen, että halvin ja kallein tarjous voidaan hyväksyä vain perustelujen myötä ja keskihintainen hyväksyä terveen järjen pohjalta. Kun EU kerää tietoja tarjouspyynnöistä ja tarjouksista, niin suhteellisen vähällä vaivalla se voisi pitää luetteloa huijariyrittäjistä. On kohtuutonta vaatia tarjouspyynnön tekijältä selvitystä tarjouksen jättäjistä, sillä pienissä hallintoyksiköissä toimitaan vähäisin resurssein. Hankintalaki on hyvä osoitus siitä, miten rähmällään Suomen porvarillinen valtionhallinto on kansainvälisen ja kotimaisenkin kapitalismin edessä.