lauantai 30. elokuuta 2014
Prinsessa Ruusunen
Alkaa olla jo syksyn merkkejä ilmassa. Minun Prinsessa Ruususeni innostui kauniin kesän ansiosta kukkimaan niin, että on tuottanut jo toistakymmentä kukkaa. Pihlajanmarjat odottavat ensimmäistä pakkasyötä, niin pääsen tekemään uutta hilloa. Entinen juuri parahiksi loppui.
torstai 28. elokuuta 2014
Pikku-ukot maailmanhistoriassa
Nyt Vladimir Putin on astunut niiden pikku-ukkojen joukkoon, joilla on liian suuri ego. Arvostukseni häntä kohtaan on pudonnut nollaan. Kukaan näistä pikku-ukoista ei ole historiassa saanut toteutettua unelmiaan. Vladimir Putininkin lähtölaskenta on alkanut.
tiistai 12. elokuuta 2014
Uskon palauttaminen suomalaiseen työhön
Kyllä on viime aikoina itku ja parkuna kuulunut porvarimediassa, kun SDP:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne ei tyytynytkään peesaamaan oikeistoporvarillista talouslinjaa. Sitä yritin kertoa jo vuonna 2011 Jutta Urpilaiselle, mutta hän oli valitettavasti oikeiston pihdeissä ja SDP menetti kannatustaan.
Periaatteellinen ero vasemmistolaisen ja oikeistolaisen talouspolitiikan välillä on siinä, että vasemmiston mielestä julkisella sektorilla pitää olla talouspolitiikassa sellainen aloite, että luodaan uusia työpaikkoja, turvataan koko kansan elinolot ja estetään tuloerojen kasvu. Silloin, kun luodaan edellytyksiä tulevalle talouskasvulle, valtion lainanotto on täysin perusteltua, mutta syömävelkaan sitä ei tule käyttää kuin vasta äärimmäisessä hädässä.
Kokoomuksen ja rkp:n talouspoliittinen linja vuosina 2008-12 sai nolon lopun, kun riistopääoman syöttiläät Björn Wahlroos ja Stephen Elop lähtivät maasta satoine miljoonine euroineen, joilla olisi voitu luoda tuhansia uusia työpaikkoja Suomeen. Samoin on siirtynyt useita suuria yrityksiä ulkomaiseen omistukseen. Kokoomuksen johtaman talouspolitiikan seurauksena Suomesta näyttää loppuvan kotimainen johtajuus, jolla on uskoa suomalaiseen työhön.
Periaatteellinen ero vasemmistolaisen ja oikeistolaisen talouspolitiikan välillä on siinä, että vasemmiston mielestä julkisella sektorilla pitää olla talouspolitiikassa sellainen aloite, että luodaan uusia työpaikkoja, turvataan koko kansan elinolot ja estetään tuloerojen kasvu. Silloin, kun luodaan edellytyksiä tulevalle talouskasvulle, valtion lainanotto on täysin perusteltua, mutta syömävelkaan sitä ei tule käyttää kuin vasta äärimmäisessä hädässä.
Kokoomuksen ja rkp:n talouspoliittinen linja vuosina 2008-12 sai nolon lopun, kun riistopääoman syöttiläät Björn Wahlroos ja Stephen Elop lähtivät maasta satoine miljoonine euroineen, joilla olisi voitu luoda tuhansia uusia työpaikkoja Suomeen. Samoin on siirtynyt useita suuria yrityksiä ulkomaiseen omistukseen. Kokoomuksen johtaman talouspolitiikan seurauksena Suomesta näyttää loppuvan kotimainen johtajuus, jolla on uskoa suomalaiseen työhön.
lauantai 9. elokuuta 2014
Kaikkeuden alku
Viestini kosmologi Esko Valtaojalle
Hei Esko,
Voit ehkä pitää minua yhtenä turhanpäiväisenä konstapylkkäsenä. Ostin kuitenkin kirjasi Kaiken käsikirja naisystäväni, jolta sain kirjasi Kosmoksen siruja, pojalle. Hän toimii VTT:llä ydinvoimafysiikan turvallisuustutkijana. Luettuani kirjasi, totesin, että se oli vain tieteen roiskeita tietämättömille. Häpesin lahjaani ja annan hänelle vielä kirjasi Kosmoksen siruja, jossa on oikeaa tietoa omalta alaltasi. Muilla aloilla sinäkin olet vain yksi konstapylkkänen. Voisin huomauttaa joistakin historiaa ja ihmisen evoluutiota koskevista kohdista, että niilläkin aloilla on tullut uutta tietoa jo ennen kirjasi julkaisemista, jotka muuttavat käsityksiä.
Aloitin tähtitieteen lukemiseni 1950-60-lukujen vaihteessa lainaamalla ahkerasti V.A. Heiskasen kaksiosaista teosta syntymävuodeltani 1948 Tähtitiede I-II. Silloin oli muistaakseni vahvasti vallalla käsitys sykkivästä maailmankaikkeudesta.
Ehdottamiesi kirjojen joukosta arvostan ehdottomasti Martin Reesin kirjaa Ennen alkua, vaikka se jo lähes 20 vuotta vanhana kirjana antaa vääriä mittasuhteita maailmankaikkeudesta. Kari Enqvistin kirja Kosmoksen hahmo on tervettä lukemista sinun spekulaatioillesi kosmisista vakioista, joiden arvoksi näyttää vahvistuneen arvo yksi.
Sen sijaan David Deutschin sitkeähenkinen saivarteleva jankkaaminen multiversumista, joka on täysin erilainen omasta multiversumistani, muistuttaa niitä amerikkalaisia valtiotieteen kirjoja, jotka tilasin USA:sta kalliilla hinnalla, mutta möin ne sitten kymmenen prosentin alennuksella Oulun yliopiston kirjastolle, koska näitä tenttikirjoja ei ollut muuten saatavilla. Näissä omahyväisissä samaa jankkaavissa kirjoissa yritettiin todistaa Yhdysvaltain erinomaista demokraattista järjestelmää. Jos katsomme USA:n todellista poliittista peliä, niin se vaikuttaa lähinnä kahden oikeistoporvarillisen puolueen äkkirikastuneiden ehdokkaiden hiekkalaatikkoleikiltä, jolla ei ole juuri vaikutusta todelliseen elämään. Todelliset ratkaisut tehdään monopolikapitalistisissa yrityksissä (mm. 95 %:sti geenikäsitellyn viljan hallitseva Monsanto). David Deutschkin sorkkii kvanttifyysikon itsevarmuudella kaikkia mahdollisia tieteenaloja, mutta mm. evoluutiossa hänellä näyttää olevan sokeita pisteitä aivan kuin evoluutio toimisi samoin kuin kapitalistinen markkinatalous.
Haluan palata vielä naailmankaikkeuden syntyyn. Kari Enqvist moittii sinua siitä, että spekuloit vielä kosmologisilla vakioilla. Myös Carole Stottilla, Robert Dinwiddiellä, David Hughesilla ja Giles Sparrowilla on näkemys, että kosmisilla vakioillla on arvo yksi. Siitä seuraa se, ettei maailmankaikkeus ole pallon eikä satulan muotoinen vaan taso. Maallikolle siinä onkin ihmettelemistä. Jos jokin poksahtaa, niin luonnolliselta tuntuisi, että siitä tulisi palllo.
Minulla onkin ikioma perustelu sille, miksi maailmankaikkeudesta syntyi taso ja vieläpä sillekin, että kuusi miljardia vuotta sitten laajenemisvauhti kiihtyi. Nyt mennään vahvasti Konsta Pylkkäsen ajattelun puolelle. David Deutchin multiversumi-ajattelussa on se paha ajatteluvirhe, että erilliset universumit ovat samalla tavalla kytköksissä toisiinsa kuin fotoni interferenssin kautta varjofotoniin. Minun ajattelussani kaikki maailmankaikkeudet ovat vähintään yhtä kolossaalisia kuin omamme.
Hiukkaskiihdyttimissä, kuten CERN ja SLAC, on kaksi rajoittavaa tekijää, jotka estävät pääsemästä tutkimaan singulariteettiä paitsi, jos sitä koskaan on ollut olemassakaan: riittävän suuri energiamäärä ja massiivinen painovoima. Itse tähtitieelliseen tutkimukseen liittyvä ongelma on se, että voidaan nähdä jopa 13,7 miljardia vuotta taaksepäin, mutta maailmankaikkeuden tämänhetkistä tilaa ei voida mitenkään havainnoida. Kaikki perustuu vain nykyisiin kosmologisiin tai kvanttimekaniikan oletuksiin.
Tästä seuraa näkemykseni mukaan kaksi oman maailmankaikkeutemme syntyyn ja kehitykseen vaikuttavaa tekijää. Oman maailmankaikkeutemme "singulariteetti", joka ei välttämättä ollut singulariteetti, vaan alkusumu tilanteessa Planck -43. Miksi se lähti laajenemaan vain yhteen suuntaan kuin aurinkotuulipurje? Siihen voi olla syynä työntö- tai vetovoima. Itse kallistun vetovoiman kannalle, jota myös kiihtyvyyden lisääntyminen kuusi miljardia vuotta sitten tukee. Oma maailmankaikkeutemme syntyi kahden muun maailmankaikkeuden ohitustilanteessa. Toinen näistä maailmankaikkeuksista oli kuitenkin suurempi tai lähempänä "singulariteettiä" eli alkusumua ja rupesi vetämään sitä puoleensa. Tämä maailmankaikkeus ei ollut kuitenkaan symmetrinen, vaan pyöriessään ympäri massiivisempi puoli rupesi kiihtyvällä painovoimallaan vetämään puoleensa maailmankaikkeuttamme kuusi miljardia vuotta sitten.
Esko hyvä, revi tästä jotakin.
Hei Esko,
Voit ehkä pitää minua yhtenä turhanpäiväisenä konstapylkkäsenä. Ostin kuitenkin kirjasi Kaiken käsikirja naisystäväni, jolta sain kirjasi Kosmoksen siruja, pojalle. Hän toimii VTT:llä ydinvoimafysiikan turvallisuustutkijana. Luettuani kirjasi, totesin, että se oli vain tieteen roiskeita tietämättömille. Häpesin lahjaani ja annan hänelle vielä kirjasi Kosmoksen siruja, jossa on oikeaa tietoa omalta alaltasi. Muilla aloilla sinäkin olet vain yksi konstapylkkänen. Voisin huomauttaa joistakin historiaa ja ihmisen evoluutiota koskevista kohdista, että niilläkin aloilla on tullut uutta tietoa jo ennen kirjasi julkaisemista, jotka muuttavat käsityksiä.
Aloitin tähtitieteen lukemiseni 1950-60-lukujen vaihteessa lainaamalla ahkerasti V.A. Heiskasen kaksiosaista teosta syntymävuodeltani 1948 Tähtitiede I-II. Silloin oli muistaakseni vahvasti vallalla käsitys sykkivästä maailmankaikkeudesta.
Ehdottamiesi kirjojen joukosta arvostan ehdottomasti Martin Reesin kirjaa Ennen alkua, vaikka se jo lähes 20 vuotta vanhana kirjana antaa vääriä mittasuhteita maailmankaikkeudesta. Kari Enqvistin kirja Kosmoksen hahmo on tervettä lukemista sinun spekulaatioillesi kosmisista vakioista, joiden arvoksi näyttää vahvistuneen arvo yksi.
Sen sijaan David Deutschin sitkeähenkinen saivarteleva jankkaaminen multiversumista, joka on täysin erilainen omasta multiversumistani, muistuttaa niitä amerikkalaisia valtiotieteen kirjoja, jotka tilasin USA:sta kalliilla hinnalla, mutta möin ne sitten kymmenen prosentin alennuksella Oulun yliopiston kirjastolle, koska näitä tenttikirjoja ei ollut muuten saatavilla. Näissä omahyväisissä samaa jankkaavissa kirjoissa yritettiin todistaa Yhdysvaltain erinomaista demokraattista järjestelmää. Jos katsomme USA:n todellista poliittista peliä, niin se vaikuttaa lähinnä kahden oikeistoporvarillisen puolueen äkkirikastuneiden ehdokkaiden hiekkalaatikkoleikiltä, jolla ei ole juuri vaikutusta todelliseen elämään. Todelliset ratkaisut tehdään monopolikapitalistisissa yrityksissä (mm. 95 %:sti geenikäsitellyn viljan hallitseva Monsanto). David Deutschkin sorkkii kvanttifyysikon itsevarmuudella kaikkia mahdollisia tieteenaloja, mutta mm. evoluutiossa hänellä näyttää olevan sokeita pisteitä aivan kuin evoluutio toimisi samoin kuin kapitalistinen markkinatalous.
Haluan palata vielä naailmankaikkeuden syntyyn. Kari Enqvist moittii sinua siitä, että spekuloit vielä kosmologisilla vakioilla. Myös Carole Stottilla, Robert Dinwiddiellä, David Hughesilla ja Giles Sparrowilla on näkemys, että kosmisilla vakioillla on arvo yksi. Siitä seuraa se, ettei maailmankaikkeus ole pallon eikä satulan muotoinen vaan taso. Maallikolle siinä onkin ihmettelemistä. Jos jokin poksahtaa, niin luonnolliselta tuntuisi, että siitä tulisi palllo.
Minulla onkin ikioma perustelu sille, miksi maailmankaikkeudesta syntyi taso ja vieläpä sillekin, että kuusi miljardia vuotta sitten laajenemisvauhti kiihtyi. Nyt mennään vahvasti Konsta Pylkkäsen ajattelun puolelle. David Deutchin multiversumi-ajattelussa on se paha ajatteluvirhe, että erilliset universumit ovat samalla tavalla kytköksissä toisiinsa kuin fotoni interferenssin kautta varjofotoniin. Minun ajattelussani kaikki maailmankaikkeudet ovat vähintään yhtä kolossaalisia kuin omamme.
Hiukkaskiihdyttimissä, kuten CERN ja SLAC, on kaksi rajoittavaa tekijää, jotka estävät pääsemästä tutkimaan singulariteettiä paitsi, jos sitä koskaan on ollut olemassakaan: riittävän suuri energiamäärä ja massiivinen painovoima. Itse tähtitieelliseen tutkimukseen liittyvä ongelma on se, että voidaan nähdä jopa 13,7 miljardia vuotta taaksepäin, mutta maailmankaikkeuden tämänhetkistä tilaa ei voida mitenkään havainnoida. Kaikki perustuu vain nykyisiin kosmologisiin tai kvanttimekaniikan oletuksiin.
Tästä seuraa näkemykseni mukaan kaksi oman maailmankaikkeutemme syntyyn ja kehitykseen vaikuttavaa tekijää. Oman maailmankaikkeutemme "singulariteetti", joka ei välttämättä ollut singulariteetti, vaan alkusumu tilanteessa Planck -43. Miksi se lähti laajenemaan vain yhteen suuntaan kuin aurinkotuulipurje? Siihen voi olla syynä työntö- tai vetovoima. Itse kallistun vetovoiman kannalle, jota myös kiihtyvyyden lisääntyminen kuusi miljardia vuotta sitten tukee. Oma maailmankaikkeutemme syntyi kahden muun maailmankaikkeuden ohitustilanteessa. Toinen näistä maailmankaikkeuksista oli kuitenkin suurempi tai lähempänä "singulariteettiä" eli alkusumua ja rupesi vetämään sitä puoleensa. Tämä maailmankaikkeus ei ollut kuitenkaan symmetrinen, vaan pyöriessään ympäri massiivisempi puoli rupesi kiihtyvällä painovoimallaan vetämään puoleensa maailmankaikkeuttamme kuusi miljardia vuotta sitten.
Esko hyvä, revi tästä jotakin.
Kansainvälisten kriisien ratkaiseminen
Kävin Suomen ulkoministeriössä diplomaattikoulutuksen kurssin vuonna 1973. En kuitenkaan mennyt silloin diplomaattiuralle koska sain vakituisen työpaikan seutukaavatutkijana Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitossa. Työhomma jossakin Timbuktussa paikallisten kirjoitusten seuraajana siitä, mitä siellä kirjoitetaan, ei kiinnostanut minua.
Olemme presidentti Martti Ahtisaaren kanssa saman koulun – Oulun Lyseon – kasvatteja. Nyt eläkkeelle jäätyäni, minua kiinnostaa kovasti kansainvälisten kriisipesäkkeiden ratkaiseminen. Olen elämäni aikana tavannut ihmisiä ympäri maailmaa ja olen tullut heidän kanssaan hyvin toimeen – ilmansuunnasta riippumatta.
Ehkä ensi alkuun on auttanut se, että olen lievästi CP-vammainen, jolloin kukaan ei pidä minua uhkana itselleen. Toinen seikka on se, että olen opiskellut 30:a kieltä ja useissa maissa tulen sujuvasti toimeen paikallisten ihmisten kanssa. Niinpä minun on myös helppo ymmärtää paikallisia ongelmia.
Kansainvälisistä konflikteista – yllättävää kyllä – mielestäni kaikkein helpointa on ratkaista Korean kriisi, vaikka se on ollut olemassa jo reilut 60 vuotta. Kriisi on jo kypsä ratkaistavaksi. Nykyinen johtaja kolmannessa sukupolvessa Kim Jong-un on kokematon ratkaisemaan maansa ongelmaa, vaan valta on kenraalikunnalla. Sen saa helposti nurin, koska kansa elää kurjuudessa. Siihen tarvitaan vain massiivinen tukitarjous, jolla hienovaraisesti osoitetaan hallitsevalle kenraalikunnalle, että sen aika on ohi.
Ukrainan tilanteessa minua ihan oikeasti säälittää se, miten typerästi Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin oikeistolaiset johtajat ryhtyivät ahdistamaan Venäjää taloudellisesti nurkkaan. Tämä porvaristojoukko ei ole lukenut tarpeeksi historiaa. Miksi Napoleon ja Hitler hävisivät hyökkäyssotansa Venäjää vastaan? Yksinkertaisesti siksi, että Venäjällä on valtavat luonnonvarat. Olisi nyt oikeasti ensin selvitetty malesialaisen matkustajakoneen kohtalo ennen talouspakotteita.
Mutta nyt ei ole edes siitä kysymys, kuten ei ollut edes Stalinin kohdalla. Englannin pääministeri Winston Churchill teki pahan virheen vuonna 1946, kun käynnisti kylmän sodan Neuvostoliittoa vastaan. Muu oikeistoporvarillinen mölyapinakuoro yhtyi huutoon. Kukaan tästä oikeistokaartista ei ehkä huomannut, että generalissimus Josif Stalin piti tiukasti kiinni Potsdamin sopimuksesta. Hänelle tuli jopa hajaannukseen johtanut riita Jugoslavian johtajan Josip Titon kanssa, joka ryhtyi tukemaan kommunisteja Kreikan sisällissodassa 1946-49. Länsi antoi massiivisen tuen Titolle, joka tappoi 100 000 vastustajaansa.
Yhdysvaltain kansainvälisten sotaseikkailujen perimmäinen syy on se, että sen sotateollisuus tarvitsee jatkuvasti uusia ostajia aseilleen. Mikä onkaan sen parempi mainostilaisuus kuin uusien aseellisten konfliktien järjestäminen ympäri maailmaa. USA osaa kaikista parhaiten järjestää näyttäviä kampanjoita aseteollisuutensa esittelemiseen.
Toisen maailmansodan jälkeen tällaisia näytöksiä ovat olleet muun muassa Korean, Vietnamin, Persianlahden, Irakin, Afganistanin, Palestiinan, Latinalaisen Amerikan huumesodat ym. Amerikkalaiset aseet käyvät aina kaupaksi, kuten myös venäläiset ohjukset ja kalašnikovit.
Eikö maailman kriisejä voisi lähestyä rauhanomaisesti niin, ettei aina päällimmäisenä olisi aseellisen uhkan pelko? Olen aivan varma, että äärimmäisiä terroristeja lukuun ottamatta, joiden ”hohto” riippuu pelonsekaisesta uhmasta, muu maailma haluaisi oikeasti elää rauhassa. Tässä tilanteessa rauhalle ovat yhtä suuri uhka USA:n, Venäjän ja Kiinan aseteollisuus kuin henkisessä häiriötilassa olevien terroristijärjestöjen, joihin on valitettavasti lisättävä sionistinen Israelin valtio. Israelillakaan ei saa olla mitään erityisoikeutta Raamatun perusteella, vaikka Israelin kansalla on samanlainen olemassaolon oikeus kuin esimerkiksi kurdeilla, joita on viisinkertainen määrä israelilaisiin verrattuna.
Mistä siis aloitetaan maailmanrauhan aikaansaaminen ja sitoutuvatko siihen kaikki? Minulla on periaate: jos tasapuolisesta rauhansopimuksesta joku osapuoli perusteettomasti sanoutuu irti, se voidaan pakottaa rauhaan.
Olemme presidentti Martti Ahtisaaren kanssa saman koulun – Oulun Lyseon – kasvatteja. Nyt eläkkeelle jäätyäni, minua kiinnostaa kovasti kansainvälisten kriisipesäkkeiden ratkaiseminen. Olen elämäni aikana tavannut ihmisiä ympäri maailmaa ja olen tullut heidän kanssaan hyvin toimeen – ilmansuunnasta riippumatta.
Ehkä ensi alkuun on auttanut se, että olen lievästi CP-vammainen, jolloin kukaan ei pidä minua uhkana itselleen. Toinen seikka on se, että olen opiskellut 30:a kieltä ja useissa maissa tulen sujuvasti toimeen paikallisten ihmisten kanssa. Niinpä minun on myös helppo ymmärtää paikallisia ongelmia.
Kansainvälisistä konflikteista – yllättävää kyllä – mielestäni kaikkein helpointa on ratkaista Korean kriisi, vaikka se on ollut olemassa jo reilut 60 vuotta. Kriisi on jo kypsä ratkaistavaksi. Nykyinen johtaja kolmannessa sukupolvessa Kim Jong-un on kokematon ratkaisemaan maansa ongelmaa, vaan valta on kenraalikunnalla. Sen saa helposti nurin, koska kansa elää kurjuudessa. Siihen tarvitaan vain massiivinen tukitarjous, jolla hienovaraisesti osoitetaan hallitsevalle kenraalikunnalle, että sen aika on ohi.
Ukrainan tilanteessa minua ihan oikeasti säälittää se, miten typerästi Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin oikeistolaiset johtajat ryhtyivät ahdistamaan Venäjää taloudellisesti nurkkaan. Tämä porvaristojoukko ei ole lukenut tarpeeksi historiaa. Miksi Napoleon ja Hitler hävisivät hyökkäyssotansa Venäjää vastaan? Yksinkertaisesti siksi, että Venäjällä on valtavat luonnonvarat. Olisi nyt oikeasti ensin selvitetty malesialaisen matkustajakoneen kohtalo ennen talouspakotteita.
Mutta nyt ei ole edes siitä kysymys, kuten ei ollut edes Stalinin kohdalla. Englannin pääministeri Winston Churchill teki pahan virheen vuonna 1946, kun käynnisti kylmän sodan Neuvostoliittoa vastaan. Muu oikeistoporvarillinen mölyapinakuoro yhtyi huutoon. Kukaan tästä oikeistokaartista ei ehkä huomannut, että generalissimus Josif Stalin piti tiukasti kiinni Potsdamin sopimuksesta. Hänelle tuli jopa hajaannukseen johtanut riita Jugoslavian johtajan Josip Titon kanssa, joka ryhtyi tukemaan kommunisteja Kreikan sisällissodassa 1946-49. Länsi antoi massiivisen tuen Titolle, joka tappoi 100 000 vastustajaansa.
Yhdysvaltain kansainvälisten sotaseikkailujen perimmäinen syy on se, että sen sotateollisuus tarvitsee jatkuvasti uusia ostajia aseilleen. Mikä onkaan sen parempi mainostilaisuus kuin uusien aseellisten konfliktien järjestäminen ympäri maailmaa. USA osaa kaikista parhaiten järjestää näyttäviä kampanjoita aseteollisuutensa esittelemiseen.
Toisen maailmansodan jälkeen tällaisia näytöksiä ovat olleet muun muassa Korean, Vietnamin, Persianlahden, Irakin, Afganistanin, Palestiinan, Latinalaisen Amerikan huumesodat ym. Amerikkalaiset aseet käyvät aina kaupaksi, kuten myös venäläiset ohjukset ja kalašnikovit.
Eikö maailman kriisejä voisi lähestyä rauhanomaisesti niin, ettei aina päällimmäisenä olisi aseellisen uhkan pelko? Olen aivan varma, että äärimmäisiä terroristeja lukuun ottamatta, joiden ”hohto” riippuu pelonsekaisesta uhmasta, muu maailma haluaisi oikeasti elää rauhassa. Tässä tilanteessa rauhalle ovat yhtä suuri uhka USA:n, Venäjän ja Kiinan aseteollisuus kuin henkisessä häiriötilassa olevien terroristijärjestöjen, joihin on valitettavasti lisättävä sionistinen Israelin valtio. Israelillakaan ei saa olla mitään erityisoikeutta Raamatun perusteella, vaikka Israelin kansalla on samanlainen olemassaolon oikeus kuin esimerkiksi kurdeilla, joita on viisinkertainen määrä israelilaisiin verrattuna.
Mistä siis aloitetaan maailmanrauhan aikaansaaminen ja sitoutuvatko siihen kaikki? Minulla on periaate: jos tasapuolisesta rauhansopimuksesta joku osapuoli perusteettomasti sanoutuu irti, se voidaan pakottaa rauhaan.
torstai 7. elokuuta 2014
Maailmanpolitiikan barometri
Sinä aikana, kun olen kirjoittanut näitä kansainvälistä politiikkaa ja Suomen asioita koskevia blogijuttujani, niin olen havainnut lukijakuntani kansallisuuksien vaihtelussa selvän yhteyden kansainväliseen tilanteeseen.
Tällä hetkellä kansainvälinen tilanne on erittäin kireä Ukrainan kriisin ja Venäjän vastaisten talouspakotteiden vuoksi. Olen jo aiemmin ilmaissut näkemykseni, että oli todella paha virhe käynnistää Venäjän vastaiset pakotteet, ennen kuin malesialaisen matkustajakoneen alasampuminen on selvitetty.
Yhdysvallat ja Euroopan Unioni ovat osoittaneet jo lukuisat kerrat typeryytensä kansainväisten kriisien ratkaisemisessa. Hermot eivät ole pitäneet, vaan on käyty hyökkäykseen aseet tanassa tai, jos järkeä on riittänyt vähän enemmän, on tyydytty talouspakotteisiin. Amerikkalaisen koulutuksen saanut Suomen uusi oikeistolainen pääministeri on osoittanut olevansa lojaali amerikkalaiselle aggressiiviselle ulkopolitiikalle, eikä hän ole vähääkään kiinnostunut siitä, miten Suomen talouselämälle tässä tilanteessa käy.
Suomen ulkopolitiikka on nyt yhtä oikeistolaisissa käsissä kuin 1930-luvulla, jolloin Suomi liittoutui silloisen aggressiivista ulkopolitiikkaa harjoittaneen maan, Natsi-Saksan kanssa. Seuraan barometrini toimintaa. Sitten, kun näen lukijakunnan muuttuvan - mitä myös toivon - voin olettaa kansainvälisen jännityksen lientyneen.
Tällä hetkellä kansainvälinen tilanne on erittäin kireä Ukrainan kriisin ja Venäjän vastaisten talouspakotteiden vuoksi. Olen jo aiemmin ilmaissut näkemykseni, että oli todella paha virhe käynnistää Venäjän vastaiset pakotteet, ennen kuin malesialaisen matkustajakoneen alasampuminen on selvitetty.
Yhdysvallat ja Euroopan Unioni ovat osoittaneet jo lukuisat kerrat typeryytensä kansainväisten kriisien ratkaisemisessa. Hermot eivät ole pitäneet, vaan on käyty hyökkäykseen aseet tanassa tai, jos järkeä on riittänyt vähän enemmän, on tyydytty talouspakotteisiin. Amerikkalaisen koulutuksen saanut Suomen uusi oikeistolainen pääministeri on osoittanut olevansa lojaali amerikkalaiselle aggressiiviselle ulkopolitiikalle, eikä hän ole vähääkään kiinnostunut siitä, miten Suomen talouselämälle tässä tilanteessa käy.
Suomen ulkopolitiikka on nyt yhtä oikeistolaisissa käsissä kuin 1930-luvulla, jolloin Suomi liittoutui silloisen aggressiivista ulkopolitiikkaa harjoittaneen maan, Natsi-Saksan kanssa. Seuraan barometrini toimintaa. Sitten, kun näen lukijakunnan muuttuvan - mitä myös toivon - voin olettaa kansainvälisen jännityksen lientyneen.
lauantai 2. elokuuta 2014
USA tuhoaa demokratian
Tapasin tänään yhden kaverin, joka on käynyt lukuisat kerrat Yhdysvalloissa ja viettänyt siellä paljon aikaa sukulaistensa luona. Enempää en voi paljastaa, koska NSA tai CIA voi seuraavalla kerralla estää hänen maahantulonsa. NSA ja CIA ovat yhtä pahoja järjestöjä kuin Neuvostoliiton KGB tai Venäjän FSB.
Hän kertoi, että hänen liikkumisiaan seurataan koko ajan ja tiedustellaan, miksi hän majoittuu tiettyyn paikkaan. Jos viisumissa annettu päivämäärä ylitetään yhdelläkään päivällä, niin poliisit hakevat hänet heti poliisiasemalle.
Miten valheellisen kuvan USA on pystynyt antamaan "vapaudestaan" ja "demokratiastaan". Jos usalainen "demokratia" sovellettaisiin Suomeen, niin puhtaasti sen läpäisisi vain kokoomus ja osittain rkp ja keskustapuolue. Muita puolueita ei pidettäisi liberaalidemokraattisina eli riistokapitalismin hyväksyvinä puolueina. Ne yksinkertaisesti jätettäisiin vaalijärjestelmän ulkopuolelle tavalla tai toisella.
Oikea demokratia tapettiin USA:ssa ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Venäjällä tapahtui bolševikkivallankumous. Työväenliikkeen johtajat kuten Joe Hill tapettiin ja ammattiyhdistysliike joutui mafian haltuun.
Olisi aivan hirveä kohtalo pohjoismaiselle demokratialle, jos sitä toteutettaisiin samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa. Lisää asiasta blogissani Pyövelivaltio USA.
Hän kertoi, että hänen liikkumisiaan seurataan koko ajan ja tiedustellaan, miksi hän majoittuu tiettyyn paikkaan. Jos viisumissa annettu päivämäärä ylitetään yhdelläkään päivällä, niin poliisit hakevat hänet heti poliisiasemalle.
Miten valheellisen kuvan USA on pystynyt antamaan "vapaudestaan" ja "demokratiastaan". Jos usalainen "demokratia" sovellettaisiin Suomeen, niin puhtaasti sen läpäisisi vain kokoomus ja osittain rkp ja keskustapuolue. Muita puolueita ei pidettäisi liberaalidemokraattisina eli riistokapitalismin hyväksyvinä puolueina. Ne yksinkertaisesti jätettäisiin vaalijärjestelmän ulkopuolelle tavalla tai toisella.
Oikea demokratia tapettiin USA:ssa ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Venäjällä tapahtui bolševikkivallankumous. Työväenliikkeen johtajat kuten Joe Hill tapettiin ja ammattiyhdistysliike joutui mafian haltuun.
Olisi aivan hirveä kohtalo pohjoismaiselle demokratialle, jos sitä toteutettaisiin samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa. Lisää asiasta blogissani Pyövelivaltio USA.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)