Vuonna 1975 vielä riemuitsin vietnamilaisten tovereideni kanssa Vietnamin kansan saavuttamasta voitosta USA:n imperialismista, joka oli tullut vuonna 1954 Vietnamiin tukemaan siirtomaavalta Ranskaa sen saamissa raskaissa sotatappioissa. Vietnamilaisten ihannevaltio oli Japani, joka oli noussut sodan tappioista vahvaksi talousmahdiksi.
Riemuitsin silloin myös Kiinan kansantasavallan saavutuksista nousussa nöyryytetystä siirtomaasta yhä vahvemmaksi talousmahdiksi.
USA hävisi sotia, mutta on valitettavasti nujertanut entiset vastustajansa ideologisesti. Kiinasta ja Vietnamista on tullut USA:n kaltaisia valtiomonopolistisia kapitalistimaita, joissa valtion tärkein tehtävä on tukea yrityksiä kansainvälisessä kilpailussa.
Tästä on ollut valitettavia seurauksia. Jatkuvan taloudellisen voitontavoittelun tuloksena luonto saa kärsiä. Kiinasta olen todennut, että se hukkuu omiin jätteisiinsä. Niin kyllä näyttää käyvän kaikissa Kaakkois- ja Itä-Aasian valtioissa Intiasta ja Pakistanista lähtien. Väestö lisääntyy holtittomasti ja hävittää ympäristöä. Samaa tapahtuu kyllä myös Afrikassa ja Etelä-Amerikassakin.
Mutta surullisin seuraus näiden maiden "rikastumisesta" ja keskiluokkaistumisesta on kuitenkin järjetön hedelmällisyyden ja terveyden harhaluuloinen tavoittelu sarvikuonojen sarvilla ja onnelisuuden tavoittelu norsunluulla. Tätä menoa norsut ja sarvikuonot tapetaan sukupuuttoon 15 vuodessa. Enää en riemuitse Kiinan ja Vietnamin saavutuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti