Mikko Niskasen Pojat, Loiri ja minä
Eilen aamuyöllä (ke 10.8.) kuoli taiteilija Vesa-Matti Loiri. Päivällä Yleisradio pyysi ihmisiä ilmoittamaan muistolähetykseen omia muistojaan hänestä. Koska minulla ei varsinaisesti ole muistoja hänen tapaamisestaan, niin julkaisen muistelukseni täällä.
Meillä kuitenkin alkoi elokuvanäyttelijän ura yhtä aikaa Mikko Niskasen elokuvassa Pojat talvella 1961-62. Loirin ura käsitti 60-sen elokuvaa, mutta minä odottelen edelleen toista elokuvaani. Hän oli Jakke ja minä tavallinen Oulun Lyseon oppilas.
Elokuvan päänäyttelijät olivat kuin etelän mailta: hyvä rusketus naamalla. Myöhemmin selvisi, että musta-valkoelokuvaan pitää naama maskeerata. Muutenkin pojat olivat isoja eikä meillä ollut mitään keskinäisiä vuoropuheluita. Eniten minulla jäi Immu mieleen. Ja hevoskärryjen kuski, joka näyttikin ulkomaalaiselta sotilasasussaan. Hän haki kärryillään leipää Raksilan leipomosta. Myöhemmin kesällä näin hänet eräässä huutokaupassa päässään nurkista solmittu kangasnenäliina.
Elokuvan teossa minusta oli kummallista se, että niinkin yksinkertaista tehtävää kuin välitunnilla ulosjuoksemista, jota teimme joka arkipäivä monta kertaa, piti kuvata lukuisia kertoja. Lyseon pihalle oli tuotu suuri pölkkypukki, jonka päällä päänäyttelijät kisailivat säkeillä vastustajan pudottamisesta. Tällaisessa kohtauksessa minäkin näyn kannustamassa toista kilpailijaa. Epäilen, ettei Lyseon pihalla ole koskaan ollut sellaista pukkia, kun ei mitään muitakaan virikkeitä kuin autojen rekkareiden tarkkailua.
Vesa-Matti Loirin ura oli kaikin puolin mittava: 60 elokuvaa, tv-ja teatterirooleja ja 40 levyä. Minulla on tietysti Pojat-elokuva ja olen nähnyt useimmat elokuvat ja tv-lähetykset. Hänen levyjään minulla on runsaat toistakymmentä. Hänestä jäi hyvät muistot ja kuolintapa oli minusta odotettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti