sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Uuden Oulun wanha bürokratia

Uutta Oulua valmisteltiin hyvin suurieleisesti ennen vuoden 2013 virallista yhteenliittymistä. Ehdin olla pari vuotta mukana valmistelemassa kuntien yhteenliittymistä. Sinä aikana ehdin turhautua täysin työn etenemiseen. Vakuutuin sinä aikana täysin siitä, että on järjetöntä muodostaa 200 000 asukkaan suurkuntaa, jota ei kukaan oikeasti hallitse.

Itse jäin juuri liitoksen alla eläkkeelle, enkä henkilökohtaisesti nähnyt sitä surkeutta, mihin vanhat työkaverini joutuivat. Jäljestäpäin olen keskustellut useiden entisten työkavereitteni kanssa siitä, miten käytännön toimet sujuvat. Itselleni jäi työajalta näkemys, että hommat hoituvat kaikkein parhaimmin ja edullisimmin 20 000 ja 50 000 asukkaan välissä olevissa kunnissa.

Kavereiden kertoman mukaan pätee fysiikan laki, että jos kunnan koko kasvaa 20 000 asukkaasta 200 000 asukkaaseen, kuten Haukiputaalla on käynyt Ouluun liittyessä, niin asioiden käsittely pitkittyy vastaavasti lähes kymmenkertaisesti. Olikohan se Murphyn laki, joka sanoo, että jos organisaatiossa on yli 1200 työntekijää, niin se pystyy toimimaan täysin itsenäisenä tiedonsyöttökoneistona ilman mitään ulkopuolista yhteyttä.

Oli aivan tekopyhää hurskastelua Oulun poliittiselta johdolta julistaa, että uusista kunnista otetaan käyttöön parhaat käytännöt. Sellaisesta ei ole näkynyt jälkeäkään. Tilannetta on vain pahentanut se, että uusista kunnista valittiin Oulun valtuustoon vain oikeistoporvarillisia kehäraakkeja. He ovat vain edistäneet Oulun kaupungin taantumuksellista hallintoa.

En rupea tässä erittelemään tarkemmin Oulun kaupungin takapajuista hallintokäytäntöä. Totean vain, että Haukiputaan hallinnossa kaikki tunsivat toisensa. Siitä syystä asioiden toimeenpano oli nopeaa. Oulun wanhassa bürokratiassa pitää ensin lähettää lippusta ja lappusta sinne tänne, ennen kuin edes saa mitään yhteyttä aikaiseksi. Jos puhelimella yrittää, niin joku tytönhupakko vastaa, ettei ketään ole tavoitettavissa.

Wanha oikeistolainen Oulu on osoittanut kapitalistisen linjauksensa. Olen erittäin tyytyväinen, etten enää ole mukana siinä porvarillisessa myllytyksessä. Kapitalistien ehdoilla rakennetaan Kivisydäntä ja Valkeaa ja samalla ajetaan alas joukkoliikennettä, jota samalla siirretään kansainvälisen riistokapitalismin haltuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti