Suomalaisessa oikeuskäytännössä on
henkinen vajavaisuus, jota voidaan kuvata sanalla suhteellisuuden
tajun puuttuminen. Omalla virkamiesurallani ohitin sen kylmästi
"terveellä maalaisjärjellä", mutta suomalaisissa
oikeuselimissä sellaista ei tunneta. Sen sijaan lakeja ja asetuksia
luetaan kuppa otsassa ja aivot sumenneina.
Olen törmännyt näihin kuppaotsaisiin
lakimiehiin hallinto-oikeudessa, käräjäoikeudessa,
markkinaoikeudessa, korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja useissa
valtionhallinnon elimissä. Siitä paljolti johtuu näkemykseni, että
pääkaupunkimme Helsinki on Suomi-neidon peräaukko ja meitä johtaa
Kataisen hanuriorkesteri.
Ensimmäinen törmäys tähän
lakikirjaopinneisuuteen tapahtui, kun hain adoptioisänä isyyslomaa.
Oma käsitykseni oli, että adoptiolapsi tarvitsisi erityisesti
läheistä isäsuhdetta, mutta lakimiehet tulkitsivat sen, että loma
on pallien jäähdytysloma, joka koskee vain biologisia isiä.
Erityisen hupaisa byrokratian kukkanen
on markkinaoikeus, joka tulkitsee hankintalakia kuin fariseus
Raamattua. Viimeksi puolustusvoimat törmäsivät samaan ongelmaan,
johon minäkin virka-aikanani, eli kiireen aiheuttamaan
ajanpuutteeseen. Eihän markkinaoikeus tunne kiireen käsitettä,
sillä siellä istuvilla oikeusoppineilla on vuosikausia aikaa jauhaa
tyhjänpäiväisiä julkisia hankintoja, sillä palkka juoksee koko
ajan. Hankintalaki on markkinatalouden julkiselle hallinnolle
asettama loukku, johon tasaiseen tahtiin narahtaa virkamiehiä.
Kapitalistit nauravat partaansa.
Sekin on hupaisaa, että
hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus ottavat päätettäväkseen
kunnille perustuslaissa myönnettyjä päätösoikeuksia. Nämä
oikeudelliset viisastelijat eivät kanna mitään vastuuta
päätöstensä taloudellisista seurauksista.
En viitsi kerrata kaikkia hulluuksia,
mutta uusin tapaus koskee mummoni perintötontin myyntiä. Ymmärrän
kyllä, että interglasiaalivaiheen aikana, jona maamme on 12-15
tuhatta vuotta ilman 1½ kilometrin jääkerrosta, maan omistaminen
on pyhä asia. Niinpä olen joutunut hommaamaan yli 50
vuotta sitten alkoholisoituneen ja tuberkuloosiin kuolleen
puoli-isoisäni yli 30 sukulaiselta todistuksen saada myydä 2 500
neliömetrin tontin, josta ei tule kukaan hyötymään mitään,
kunhan saan omat hoitokuluni pois. Prosessi ei ole vielä suinkaan
lopussa, sillä tarvitsen lisää papereita tällä välin kuolleen
siskoni ja veljeni perijöiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti